tiistai 30. huhtikuuta 2013

The Messengers



 Kun Solomonin  perhe tarvitsee maiseman vaihdoksen niin muutto Chicagosta Pohjois-Dakotaan tuntui järkevältä vaihtoehdolta ja tulevaisuus auringonkukka farmarina alkakoon. Mutta pienillä kylillä on salaisuutensa ja syrjäisellä talolla menneisyytensä jolla on vaikutus nykyiseen.

 Heti alkuun olin valmis saamaan paskahalvauksen kun älysin että Kristen Stewart on mukana tässä Hong Kongissa syntyneiden Pangin veljesten amerikan puolella tekemässä kauhuelokuvassa mutta yllättävää kyllä ei nainen ollutkaan niin surkea kuin Twilighteista voisi päätellä. Ok, olen katsonut siitä sarjasta ensimmäistä noin 45 minuuttia kunnes vaihtoehtoina oli sammutus tai raivokohtaus mutta yhdenilmeen näyttely suoritus hänellä ainakin siinä oli. Tässä on sentään useampikin vähemmän lupaavan alun jälkeen. Eikä muissakaan valittamista ole ja Pangien tyylistä olen aina pitänyt, elokuvien taso on vaan ollut heittelehtivää olivatpa he yhdessä tai erikseen, ja Sam Raimin perustaman Ghost House yhtiön tuotokset ovat yleensä olleet katsottavia.

 Niinkuin tämäkin on mutta vaikka elokuvassa on tunnelmallisia kohtauksia, hyvät musiikit sekä hyviä ideoita niin kaiken toimivan väliin on sitten laitettu ennalta-arvattavia ja ponnettomia elementtejä jotka syö pohjaa kaikelta. Eli ensin tulee pieniä Vau-elämyksiä ja vedetään jopa mattoa alta mutta jos kaikki olisi saatu toimimaan niin sitten olisi kääritty mattoon ja heitetty tuntemattomille vesille.  Nyt tulee joku nostamaan ylös ja pyyhkii pölytkin vaatteista ettei varmasti jää epämukava olo mikä latistaa tunnelmaa.

 Hiukan samoilla elementeillä, hyvin vähillä tosin, toimiva Mama oli huomattavasti parempi kokemus mutta jos haluaa samankaltaista eikä jaksa kuunnella Aasian outoja kieliä niin saa tästä jotain irti. Itse kuuntelen mieluummin niitä outoja kieliä ja saan tuurillaan "Jumalauta, sohvan taakse tässä on kiivettävä!" elämyksiä. Joita ei kyllä ole tullut mistään lähemmäs kymmeneen vuoteen mutta aina saa toivoa.

6/10

IMDb

The Messengers

DVDCompare

DVD

BluRay

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti