maanantai 22. huhtikuuta 2013

Undead


 Kun pankki ulosmittaa Renén kotipaikan niin syyt jäädä kaupunkiin tippuu nollaan joten pois muutto on paikallaan. Suunnitelmat mutkistuu kun kaupunkiin ja sen reunamille tippuu meteoriitin kappaleita joilla on peruuttamamaton vaikutus eläviin. Pakoon olisi päästävä ja kun satava vesikin saa vaatteet savuamaan niin suojapaikaksi käy vaikka seudun kylähullun talo. Hulluissa on useasti se hyvä puoli että varusteita löytyy mitkä tuleekin tarpeeseen kun mökkiin päättää pakkautua muitakin, myös se pakollinen kusipää joka on tällä kertaa poliisin vaatteissa. Eikä hullut välttämättä ole hulluja vaan kokeneita ja kokemuksista on yleensä aina hyötyä.

 Tämä on saksasalaissyntyisten The Spierig Brotherien Australiassa tekemä ensimmäinen täyspitkä ja monesti esikoisiin saadaan uusia ja tuoreita ideoita mutta niitä tahdotaan tunkea liikaa. Tällä kertaa niin ei ole sillä homma pysyy hanskassa reippaiden ylilyöntien tasaisesta virrasta huolimatta ja vaikka elokuva onkin sekoitus tutun oloisista tuotoksista niin silti tässä on tarpeeksi persoonaakin.

 Undead tuli aikana jolloin zombileffat olivat vasta tekemässä paluuta suuremman yleisön tietoisuuteen, ennen "uusien ja tuoreiden" ideoiden muuttumista idioottimaisiksi, eikä liki koko genreä oltu pilattu toinen toistaan surkeimmilla tekeleillä. Tyylillisesti tässä ollaan jossain Sam Raimin ja Peter Jacksonin varhaisempien töiden seassa mikä ei todellakaan ole huono asia ja kun vielä lisäksi tarinaan on saatu jotain omaakin niin lopputuotos on hyvä jota ilmeisesti jonkinlaiseksi comic sidekickiksi tarkoitettu kusipää poliisi latistaa jonkun verran.

7,5/10

IMDb

Undead

DVDCompare

DVD

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti