keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

The Unnamable 2: The Statement of Randolph Carter


 Kun Howard näkee kummituksia sairaalassa ja Carterin talosta ottamasta Necronomiconista löytyy kvanttifysiikkaa niin talolle on mentävä uudestaan sillä sen alla ja ympäristössä on käytäväverkosto jota täytyy tutkia koska on merkkejä ettei Nimetöntä olekaan tehty vaarattomaksi. Näinhän tilanne tietty on ja pienten tutkimusten jälkeen, sekä mukana olevan mikroskoopin avulla, käy ilmi että hirviö on erotettavissa ihmisestä. Keino tähän on jopa B-leffa universumissa uskomaton ja ainutlaatuinen. Mutta milloinka pahan poistaminen olisi niin helppoa?

 The Unnamable Returns jatkuu aika tarkalleen siitä mihin ensimmäinen jäi, poliisin ollessa talolla eloonjääneiden kanssa. Jotka kävelivät ensimmäisen lopussa tapahtumapaikalta pois, jopa haavoittunut. Tässä kärrätään sekin sisältä pois paareilla, yhden taas ollessa niin shokissa ettei voi liikkua kuin talutettuna. Joten jatkumossa on havaittavissa pieniä ongelmia.

 Leffa on yhdistelmä parista eri novellista (The Unnamable ja The Statement of Randolph Carter) mutta uskollisuus tarinoille on taas heikoilla kantimilla ja tunnelmalta ollaan hyvinkin kaukana. Mutta tunnistettavissa kumminkin. Näyttelijöiden taso on parantunut huomattavasti, jopa ensimmäisessä mukana olleet ovat oppineet edes jotakin, ja onhan mukana John Rhys-Davies sekä David Warner joiden urat on olleet epätasaisia mutta pitkiä ja molemmissa on kumminkin omanlaistaan karismaa.

 Hirviön näyttelijä on vaihtunut Julie Strainiin jossa riittää maskeerattavaa sillä nainen on vaikuttava näky vielä 50 vuotiaanakin saatika 20 vuotta sitten jolloin teki mm. Penthousen kuvauksia. Ihmispuolisko Alydan näyttelijä Maria Ford, yksi Tarantinon suosikki B-näyttelijättäristä, on myös kaunis nainen jonka hahmo on ollut 300-vuotta alasti niin vaatteet on vaikea käsite. Ford kyllästyikin olemaan pelkkä kaunis kasvo/vartalo sekä koki saamansa roolit lähinnä nöyryyttäviksi iän myötä ja tekikin  muutoksen perhe-elokuviin onnistuneesti kun taas Strainin vaatteet ovat pysyneet vähissä ja nainen tekee ylpeydellä edelleen omaa juttuaan.

 Hiukan ensimmäistä parempi leffa kokemus kaikilla osa-alueilla sillä vaikka Lovecraft fani sisälläni kärsikin katsomisen aikana niin B-leffa fani jopa nautti välillä. Silti olen kiitollinen ettei Ouellette ole ohjannut mitään elokuvaa tämän jälkeen, lyhyt elokuvaa ei lasketa.

5,5/10

IMDb

The Unnamable 2: The Statement of Randolph Carter

DVDCompare

DVD

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti