tiistai 23. huhtikuuta 2013

AVPR: Alien vs Predator - Requiem - Extended Cut


 AVPR jatkuu suoraan siitä mihin edellinen jäi Predatorien aluksen tippuessa pienen amerikkalaisen kylän liepeille joka on keskellä ei mitään ja kaikki tuntee kaikki. Mutta alueen metsiin ja viemäreihin aluksesta vapautuneen lastin on helppo piiloutua ja käy ympäristö myös lisääntymiseenkin. Tällaisen tilanteen keskelle joutuu juuri vankilasta vapautunut Dallas veljensä kanssa kuten myös koko alueen väestö perheineen  ja kaikilla on kaikki hävittävänä sekä puolustettavana.

 Kun Anderson unhoitti omastaan väkivallan ja tunnelman niin tämän ohjanneet Strausen veljekset unohtivat vain tunnelman, väkivallan ollessa sen verran railakasta että teatteriversiosta puuttui liki kaikista kuolemista jotain ja tilanne korjattiin kotijulkaisuissa Extended Cutin muodossa. Paluuta alkuperäisiin otettiin myös olennoissa ja varsinkin Predatorien aseistusta on vedetty hillitymmäksi vaikka uuttakin tarjotaan, Alieneiden ollessa Cameronin tyylisiä Andersonin tehdessä omansa enemmän Scottin elokuvan pohjalta.

 Eroa edeltäjään otettiin vielä ääni- ja kuvamaailmaankin ja tässä on käytetty niin paljon Predatorista sekä Aliensista ääniefektejä kuin on ollut mahdollista ja jopa joitain pätkiä musiikista, "kunnianosoituksena". Kuvamaailman suurimpana erona on että AVP:ssä näytettiin olennot tarkasti kun taas Strausein periatteena AVPR:ssä on ollut "Vähemmän on enemmän", asioiden tapahtuessa varjoissa ja jättäen jotain mielikuvituksen varaankin. Vaikka kukapa elokuvafani ei tietäisi minkä näköisistä avaruuden asukeista on kyse.

 Käsikirjoitus toimii paremmin dialogin ollessa siedettävämpää ja Predatorit on palautettu arktiselta lämpimämpään kuten omassa elokuvasarjassa ja sarjakuvissa on, peleistä en kaikista tiedä, ja mukaan saatu Chet, tällä nimellä käsikirjoituksessa käsiteltiin yhtä keskeisimmistä asioista elokuvassa, oli se jota itse odotin sillä moinen oli jo ainakin muinaisessa Alien vs Predator korttipelissä.

 AVPR on enemmän teineille suunnattu leffa kuin alkuperäissarjat eikä samalle tasolle yllä yhdenkään kanssa mutta on kumminkin huomattavasti synkempi, aggressiivisempi ja idea rikkaampi kuin aikoinaan odotin AVP:n jäljiltä. Onneksi tämä onnistui paremmin kuin Andersonin teos vaikka varjoksi jäikin alkuperäismateriaalien ja potentiaalinsa rinnalla.

6,5/10

IMDb

AVPR; Alien vs. Predator - Requiem

DVDCompare

DVD

BluRay

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti