tiistai 23. huhtikuuta 2013

Reptisaurus


 Joukko kevätlomalla olevia opiskelijoita upottaa kännissä veneensä ja huuhtoutuu saarelle keskellä ei mitään ja pian rannan läheisyyteen saapuu porukkaa armeijan helikopterilla. Tässä vaiheessa katsoja kyllä tietää mistä on kyse mutta viattomat puupää känniääliöt haluaa vain pelastua itseaiheutetusta tilanteesta. Poispääsy ei vaan näytä ajankohtaiselta eikä saari tietenkää tyhjä ole ja mitä syvemmälle saaren keskustaan mennään niin myös salaisuudet syvenee.

 Kun tuottajana on Fred Olen Ray ja ohjaajana hänen poikansa niin kannattaa pelätä järkensä puolesta. Syystäkin sillä onhan tämä huono enkä usko että Reptisaurus the Terrible-sarjakuvan tekijäkään on ollut kovin innoissaan tuotoksensa versioinnista jossa Christopher Ray osoittaa olevensa hitusen parempi henkilöhahmojen luoja kuin isäukkonsa, mikä ei kylläkään vaadi paljoa, mutta muutoin roska tuntuu kulkevan suvussa vaikka osa Fredin elokuvista onkin hauskoja, jopa hyviä. Silloin kun huonosti tehty CGI-lisko ei ole kuvissa seurataan epäuskottavien näyttelijöiden edesauttamuksia huonoissa rooleissa ja varsinkin merijalkaväen sotilailla tuntuu olevan kuulossa pahasti vikaa kun eivät kuule muita ennen kuin lähestyvät ovat kosketus etäisyydellä.

 Elikon mittasuhteet heittelehtii jatkuvasti kuten niin monesti vastaavanlaisissa mutta tällä kertaa tuntuu että on jaksettu/ehditty/voitu tehdä vain muutama liikemallinnus ja nekin jäykästi. Mutta jäykkyys sopii tönkköihin näyttelijöihin sekä rautalanka käsikirjoitukseen ja näin kokonaisuus saadaan pysymään tasaisena ilman rentoa saatika hyvää hetkeä. Liikkuu myös Sky Fighter nimellä mutta itse leffa on ollut vain täytettä mainosten välissä.

1/10

IMDb

Reptisaurus

DVDCompare

-----

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti