torstai 18. huhtikuuta 2013

Amityville 3-D


 Maailman kenties kuuluisimmassa talossa järjestetään spiritistinen istunto joka ei mene odotusten mukaan. Sen verran hyvin kumminkin että kiinteistövälittäjä saa tehtyä kaupat avioeroa tekevän journalistin kanssa ja talo saa uudet uhrit jotka huomaavat hyvin äkkiä ettei kaikki ole hyvin. Mutta tällä kertaa mukana on järkeviä journalisteja sekä tutkijoita eikä vettä räkiviä taikasauvoja heiluttelevia hameveikkoja joten joku järki asioihin olisi löydettävä, eikös? Joitain asioita ei vaan voi järkeillä pois jos totuus on mikä on.

 Tämä oli alunperin teattereissa 3D kuten fiksummat jo nimestä ovat varmaan päätelleet ja se näkyykin kammottavissa tehosteissa sekä siinä että kameran edessä heiluu milloin mitäkin: käsi, taskulamppu, kärpänen, ihminen jne. Eikä ohjaus nyt muutoinkaan kovin kummoinen ole. Näyttelijöissä ei ole suurempaa valittamista mutta henkilöhahmot ovat raivostuttavia eikä yksikään herätä minkäänlaista sympatiaa eli elokuva onnistuu luomaan sitä kautta tunnelmattomuuden. Kun vielä käsikirjoitus on heikko niin leffa epäonnistuu aika monella osa-alueella. Tai sitten minulla oli jopa odotuksia onnistuneen kakkosen (NurinaNurkka) jälkeen sillä muistikuvat tästä oli hyvin vähäisiä, edellinen katsomiskerta kun oli ala-asteella.

 Loppu pelastaa asioita hiukan lyömällä tiskiin hienoa roskaa alun laaduttoman roskan sijaan mutta jollei ole pakko nähdä kaikkia sarjan osia niin tämän yli voi hypätä. 3D olikin vähään aikaan viimeinen talolle sijoittuva osa sillä seuraavissa myyty irtaimisto aiheuttaa ongelmia viattomille näyttelijöille sekä heidän urilleen.

4/10

IMDb

Amityville 3-D

DVDCompare

DVD

BluRay

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti