sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

House of the Dead


 Joukko nuorisoa kokoontuu Isla de la Muerten saarelle viikonlopun ajan kestäviin rave bileisiin. Tällä saarella on tietty synkkä historia johon liittyy paljon kuolemaa kuten viisaampi jo nimestä voi päätellä. Osa joukosta saapuu perille myöhässä ja rantautuu autioituneisiin bileisiin eikä ihmisiä näy. Pienen etsinnän jälkeen elon merkkejä alkaa löytymään mutta löytyy myös kuolleita jotka ovat yllättävän vikkeliä kintuistaan. Saarelta olisi päästävä pois mikä ei olekaan aivan helppoa eloojääneiden taistellessa henkensä edestä.

 Elokuvaan on juonen lisäämiseksi ympätty aseiden salakuljettajia sekä poliiseja ja näin saadaan näppärästi arcade räiskintä peliin perustuvaan tekeleeseen sitä räiskintääkin. Jotta siitä ei tulisi pulaa niin onpa sinne tänne leffaan ripoteltu pätkiä pelistäkin, jostain niistä sillä pelejä on useampikin ja kolmatta olen joskus testannut. Välähdyksistä hankala mennä sanomaan onko kyseisestä osasta, itse elokuva kun on prequel pelisarjan tapahtumiin ja taustat taivutellaan taas rautalangasta antaumuksella jotta tyhmimmätkin ymmärtäisivät missä mennään.

 Reittä ja rintaa on tarjolla sekä turhaa kikkailua niinkuin ohjaaja Uwe Böllin tuotoksissa tuppaa olemaan mutta on myös joitain yllätyksiä sekä väkivaltaa, Harmi että kaikki on taas vesitetty heikolla toteutuksella ja todella surkealla soundtrackillä.

 Tämä oli ensimmäinen tutustumiseni Uwe Boll nimiseen vekkuliin jonka ei kaiken järjen mukaan pitäisi saada/voida tehdä elokuvia, ei ainakaan sellaisia joissa on budjettia ja edes puolituttuja näyttelijöitä. Mm. Alone in the Darkissa ja Bloodraynessa on tietty isompiakin nimiä ja tämä selittyy Saksan verotuslaissa olevalla pykälällä jossa sanotaan jotakuinkin siihen suuntaan että jos tuet taiteita niin saat myös verohelpotuksia. Rikkaat urpot siis antavat rahaa taiteisiin jollaiseksi elokuvat tietysti luokitellaan ja tätähän Böll hyödyntää surutta.

 Ja oikeastaan hyvä niin sillä kaikesta paskasta huolimatta mitä tämä mies on suoltanut niin tällaisia elokuvan tekijöitä myös tarvitaan. Jonkun on oltava se joka taistelee yhtiöitä vastaan tuulimyllyjen pyöriessä ja samankaltaisuuksien sekä keskinkertaisuuksien vyöryessä vuosi vuodelta uudestaan ja uudestaan. Jonkun on tehtävä ylpeänä ja suoraselkäisenä ilman nöyristelyjä tai anteeksi pyyntöjä elokuvia joita kaikki kiroaa mutta myös katsoo, jopa uudestaan kuten tämän sillä tässä on roska-arvoja joiden pariin olen palannut jo kolme kertaa.

 Joten GO UWE BÖLL! Pelasta meidät keskinkertaisuudelta, tee sitä mitä osaat ja voit, jätä hyvien tekeminen muille, roskaviihdettäkin tarvitaan!!! Siitä että onko tämä tarpeellinen minun hyllyyn en ole niinkään varma vaikka zombie leffa onkin. Toisaalta, ketä yritän huijata...

6/10

IMDb

House of the Dead

DVDCompare

DVD

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti