sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

The Last Lovecraft: Relic of Cthulhu


 Olen ollut Lovecraft fani 1980-luvun lopulta lähtien. Miehen kirjallisuus on tuttuakin tutumpi mutten ole puritisti, pidän monesta muustakin kirjailijasta joka on tehnyt omat lisänsä HPL:n aloittamaan visioon universumista jossa ei ihmisellä ole mitään sijaa suurempien voimien tuhotessa kaiken tähtien ollessa oikein. Pidän myös useasta ns Inspired by-tuotoksesta, mm In the Mouth of Madness toimii ja kun huumorin sekoittaa oikein asiaan niin jopa hulluuden tuovasta maailman tuhoajasta saa hauskuutta irti jos vain osaa. Etsikää vaikka netistä Unspeakable Vault of Doom. Kun tähän vielä lisätään lähemmäksi 20 vuotta Call of Cthulhu roolipeliä niin voisin sanoa tuntevani muutakin kuin hra Lovecraftin hienoja luomuksia.

 Leffan alussa käväistään aavikolla ja sitten seilaillaan merillä mutta tarina käynnistyy kunnolla kun Miscatonicin yliopiston professori kutsutaan viemään muinainen reliikki H.P. Lovecraftin jälkeläiselle vartioitavaksi sillä sen sisarkappale on löytynyt ja jos ne yhdistää niin helvetti on irti sillä Lovecraftin tarinat eivät olleet tarua vaan suurelta osin totuuksia menneistä sekä ihmiskunnan kohtalosta. Jeff Phillips vaan sattuu olemaan nössö joka on töissä lahjakorifirman puhelin myynnissä ja jolla on idiootti kaveri joka harrastaa sarjakuvia ja keräi... Siis hieno mies, pitikin sanomani. Reliikin saatuaan hankaluudet alkavat ja Jeffin sekä Charlien on löydettävä Paul, isoäitinsä vieras huoneessa asuva säälittävä nörtti, Lovecraft ja ylipäätään Mythos fanaatik... Siis toinen hieno mies. Hänen avulla käydään taisteluun Kenraali Star Spawnia ja tämän kulttia vastaan Cthulhun ylösnousun sekä maailmanlopun estämiseksi.

 Läpi leffan vilisee viitauksia novelleihin ja muutoinkin tutun näköisiä paitoja, tarroja ja kylttejä näkyy ajoittain sillä leffa on selkeästi fanien tekemä eikä missään nimessä puritistien sillä vapauksia on otettu ja jopa omia luomuksia lisätty. Eli jos olet puritisti niin älä katso, sitä itkua ei jaksa pirukaan sitten kuunnella sen enempää kuin horinaa uskonnosta, politiikasta saatika urheilusta (varsinkin jalkapallo on turhuuksien turhuus ja kaikki turhuus).

 Mutta jos hyväksyt vapauksien ottamisen niin elokuva jossa on kieli poskessa asennetta nört... Hienojen miesten huumorilla höystettynä, hyvät tehosteet rahaan katsottuna. hyviä visuaalisia vetoja, mm animaatiota, sekä paras ikkunasta pakeneminen koskaan paketin pysyessä kasassa kiitettävästi niin kannattaa katsoa. Fanaattiinen Mythos Hieno Mies saa kumminkin enemmän irti.

"The world is indeed comic,
but the joke is on mankind."

H. P. Lovecraft

7,5/10

IMDb

The Last Lovecraft: Relic of Cthulhu

DVDCompare

DVD

Trailer


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti