perjantai 24. toukokuuta 2013

Predators


 Kun Royce herää vapaapudotuksessa pilvien yläpuolelta niin pään läpi menee varmasti useampikin ajatus. Automaattinen laskuvarjo kumminkin aukeaa ja hän huomaa olevansa viidakossa jonne alkaa tippumaan muitakin, liki kaikki aseistettuna. Pienen keskustelun jälkeen selviää että jokaisella on jonkinlainen kokemus sodasta tai kuolemasta ylipäätään ja pikkuhiljaa kahdeksikolle selviää ettei todellakaan olla maan päällä ja se että jokin metsästää heitä.

 Robert Rodriquezin tuottama Predators oli pitkään ja hartaasti odotettu sillä kakkosesta oli jo 20 vuotta eikä moni pitänyt siitä. Välissä tulleet Alien Vs. Predator-leffat (NurinaNurkkaNurinaNurkka) oli heikkoja esikuviensa rinnalla, ja muutoinkin, sillä niillä hahmoilla olisi pitänyt saada aikaan parempaakin. Eipä kaikki tästäkään pitänyt mutta minusta tämä on hyvä vaikkei pääsekään ensimmäisen tasolle. No, harvat pääsee. Leffa esittelee sarjakuvan lukeneille jo tuttuja piirteitä Predatoreiden kulttuurista ja näyttää myös sen että kyseessä on kumminkin rotu jossa on eri yksilöitä samoilla vahvoilla periaatteilla mutta eri tyyleillä. Eihän ihmisistäkään kaikki tee asioita samalla tavalla.

 Ongelmaton Predators ei kumminkaan ole. Kaikkia hahmoja ei esimerkiksi osata hyödyntää kunnolla ja niiden mukanaolo tällaisenaan ei olisi ollut tarinan kannalta välttämätön. Onneksi kumminkin kaikki hoitavat hommansa hyvin dialogin ongelmista huolimatta. Samanlaisten kohtausten käyttö kuin alkuperäisessä on myös outo veto mutta kunnianosoitukseksi moisia varmaan väitetään.

 Kestoa olisi voinut sorvata lyhyemmäksi käsikirjoitusta hiomalla mutta lopputuloksena on kumminkin toimiva paketti ja hyvä lisä Predator universumiin.

7/10

IMDb

Predators

DVDCompare

DVD

BluRay

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti