lauantai 18. toukokuuta 2013

Body Count


 Kaveri joukkio lähtee loman viettoon asuntoautolla ja ottavat kyytiin liftarin joka opastaa heidät  leirintäalueelle jonka väitetään sijaitsevan intiaanien hautausmaan päällä. Tällä samaisella paikalla on tapahtunut vuosia aikaisemmin murhia joihin syyllistynyttä ei ole löydetty. Menneet ei tietenkään pysy menneinä ja seudun traumat revitään uudestaan auki kuolettavin seurauksin, kansantarujen sotkeutuessa todellisuuteen.

 Ohjaaja Ruggero Deodato nousi aikoinaan pahamaineisuuteen Cannibal Holocaustilla, yhdellä tunnelmaltaan tehokkaimmista elokuvista koskaan, vaikkei sitäkään ole vuosiin enää jaksanut katsoa oikeiden eläinten tappamisen vuoksi. Nykyäänhän moinen on kiellettyä mutta silloin ei paljon taiteen luvatun maan elokuvan tekijöitä luomuksiensa vuoksi eläinten tappaminen häirinnyt, tosin Deodato on myöhemmin myöntänyt menneensä liian pitkälle. Holocaustin vuoksi hänet myös haastettiin oikeuteen väitettyjen oikeiden kuolemien vuoksi mutta kun näyttelijät ja efektimiehet tuotiin saliin todistamaan niin homma kuivui kasaan hyvin äkkiä. Deodaton uraan ei kuulu kovinkaan montaa onnistumista Cannibal Holocaustin ohella mutta tämä on mielestäni yksi niistä puutteistaan huolimatta.

 Juoni ja tarinankerronta on slasher asteikolla yllättävänkin monipuolinen ja verisyys aste on hyvä, efektien ollessa Friday the 13th tasoa joskin vuosia myöhemmin. Alussa ärsyttäviltä tuntuvat hahmot paljastuvatkin toimiviksi ja leffa vilisee tuttuja naamoja italialaisista kauhuleffoista, tällä kertaa yllättävän hillitysti yliampuvissa rooleissa. Siis näyttelijät ovat jenkkejä mutta italialaiset ohjaajat tuppaavat saamaan kaikista irti samaa yli- tai alinäyttelyä, riippuu ohjaajasta. Hieno tunnusmusiikki kruunaa aliarvostetun slasherin, jonka hyvyydessä on osittain nuoruuden nostalgiaa, joka tehtiin aikoinaan liian myöhään suurimman villityksen ollessa jo ohi.

 Uskoisin että jos tämä olisi tullut kaltaistensa suurimman suosion aikaan niin olisi huomattavasti paremmin tunnettu, nyt on jäänyt suotta syrjään huonompien ollessa paremmin tiedossa.

7,5/10

IMDb

Body Count

DVDCompare

DVD

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti