perjantai 3. toukokuuta 2013

Jason Lives: Friday the 13th Part 6


 Jason Voorhees on ollut haudattuna jo vuosia mutta yhden hänen teoistaan selvinneen on mahdotonta uskoa miehen kuolleen. Joten hauta on kaivettava auki varmuuden saamiseksi ja arkusta löytyykin osittain maatunut ja matojen peittämä ruumis. Mutta pienoisen Frankenstein muunnoksen kautta kuollut ei kuolleena pysy ja kun kukaan ei usko että Jason on palannut niin mikäs maskiveikolla on mellastaessa jälleen kotikonnuillaan, vaikka jopa järven nimi on muutettu huonon maineen vuoksi, kun kesäleirikin on taas aloittanut toimintansa.

 Fanien äänet kuultiin ja sarja saatiin taas ruotuun viidennen jälkeen pienillä komedia lisäyksillä. Hyvä niin sillä tämä on yksi parhaista Friday the 13th leffoista ja slashereiden maailmassakin nousee yleisesti ottaen korkealle. Jasoniin on saatu lisää uhkan tuntua vaikka vähän turhan siisti ja hyvä lihainen onkin oltuaan vuosia matojen noutopöytänä, pysäyttäminen on vaan tosin huomattavasti hankalampaa miekkosen ollessa kävelevä kuollut tässä vaiheessa.

 Leffan musiikkeihin saatiin jälleen parannusta muutaman osan tarjotessa vain sitä samaa vaikka Alice Cooperin He´s Back (The Man Behind the Mask) onkin tunnusbiisinä. En muistanutkaan sen olevan ihan näin kammottava:


 Huolimatta siitä ettei tässäkään kaikkiin uhreihin kummemmin tutustuta niin tällä kertaa se ei haittaa vaan leffa viihdyttää alusta loppuun idioottimaisuuksistaan huolimatta. Tai juurikin niiden takia.

8/10

IMDb

Jason Lives: Friday the 13th Part 6

DVDCompare

DVD

BluRay

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti