keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Dead Shadows


 Chrisin vanhemmat pääsee hengestään samana yönä kun Halley komeetta näkyy taivaalla. 11 vuotta myöhemmin Pariisin taivaalla näkyy toinen komeetta jonka seurauksena ihmiset alkavat menettämään inhimmillisyytensä ja he muuttuvat hirviöiksi. Selviytyä pitäisi mutta miten? Ja keneen voit enää luottaa?

 Tällä kertaa olisi pitänyt luottaa IMDb:n pisteisiin sillä ei Dead Shadows ole kovinkaan hääppöinen vaikka perusidea sekä sen seuraukset ovatkin mielenkiintoisia. Toteutus on kumminkin suht heikko ja leffa laahaa pahasti alusta loppuun ja noin 75 minuuttinen kesto tuntuukin 120 minuutilta.

 Dead Shadows on yksi niistä lukuisista elokuvista joita on tullut vastaan ns "Lovecraftian" listoilla eli elokuvassa on jokin H.P. Lovecrafmainen piirre. Tässä ne piirteet on kieltämättä selkeät ja juurikin niiden takia harmittaa ettei Dead Shadows osaa hyödyntää niitä piirteitä kunnolla eikä heikot näyttelijät ainakaan auta siihen tosiasiaan että vaikka käsikirjoitus kohtalainen onkin niin lopputulos ei ole.

 Tehosteet leffassa on kumminkin siedettävät eikä edes heikko CGI masenna ranteiden viiltely asteelle asti. Vertakin on kiitettävästi ja on tämä parempi kuin toinen Ranskalainen "Lovecraftian" eli Resonnances mutta eipä tätäkään olisi tarvinnut tehdä.

5/10

IMDb

Dead Shadows

DVDCompare

Blu-Ray

Trailer

Dead Shadows

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti