perjantai 3. marraskuuta 2017

Screamers


 Planeetta Sirius 6B on ollut jo 10 vuotta sotatilassa, kiitos rahanahneen yhtiön sekä heitä vastustavan Liittouman jonka motivaatio on kumminkin jalo, yhtiö kun ei juurikaan ihmishengistä välittänyt. Sota on muuttanut kaikkia ja kun mahdollisuus rauhaan koittaa niin kukapa moisesta masentuisi. Sirius 6B on kumminkin kaukana kotoa ja tavalliselle sotilaalle ei välttämättä kerrota kaikkea eikä planeetallakaan ole kaikki niin kuin pitäisi.

 Roy Dupuisia ei olisi koskaan pitänyt päästää näyttelemään, ei koskaan. Mutta niin vaan on kiven karisman omaava mies uraa luonut kameran edessä ja pilannut monia elokuvia. Tätäkin hän yrittää kivittää seulaksi mutta Philip K. Dickin tarina on muokkautunut Dan (R.I.P.) O'Bannonin käsittelyssä sen verran hyväksi ettei yksi surkea näyttelijä voi tätä tuhota, ei edes yhditettynä vanhaan ja halpaan CGI: hin.

 Sillä Screamers on vieläkin hyvin toimivaa pienen budjetin SciFiä jonka käytännön tehosteista ei moitittavaa löydy aivan kuten ei tarinan toimivuudestakaan. Kornista toimivuudesta mutta toimivuudesta kumminkin ja kyllähän tämä vuonna 1995 tullut huttu kasari fanille toimii alusta "huikeaan" loppuun.

 Screamersin tarinassa on "Syvällisemmän" SciFin yritystä mutta se uppoaa suurelta osin heikon toteutuksen vuoksi mutta viihdyttävyys ei heikkene missään vaiheessa ja se lienee monesti se elokuvan tärkein tehtävä, eikös? Ja onhan tässä Jennifer (A Nightmare on Elm Street 3) Rubin.

7/10

IMDb

Screamers

DVDCompare

DVD

Trailer

Screamers

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti