lauantai 28. helmikuuta 2015

Deliver Us from Evil


 Kun kissoja inhoava ja ihmisen pimeääkin pimeämmän puolen nähnyt etsivä Sarchie ottaa vastaan työtehtävän joka vaikuttaisi normaalilta kotiriidalta, koska hänen sisäinen "tutkansa" hälyttää, niin mies tulee sotkeutuneeksi laajempaan ja pahempaan tilanteeseen kuin hän olisi voinut koskaan kuvitellakaan. Ja se on jo paljon se

 Elokuvaa mainostettiin tositapahtumiin perustuvana mutta näinhän ei ole, Ralph Sarchie on tosin oikea henkilö joka on kirjoittanut kirjan kokemuksistaan joihin tämä perustuu osittain mutta itse tarina on kekstittyä. Mitä lie Ralph sitten kokenutkaan ei tule siis tässä esille.

 Ohjaaja Scott (The Exorcism of Emily RoseThe Day the Earth Stood Still) Derrickson on niitä ohjaajia joille ei pitäisi antaa töitä muutoin kuin television puolella sillä miehestä ei ole kovinkaan kummoisiin kokonaisuuksiin vaikka hyviä kohtauksia tässäkin on. Ainoa poikkeus on Sinister eikä sekään hyvä ollut, kohtalainen kumminkin ja tasaisempi kokonaisuus.

 Tämän epätasaisuus onkin todella raivostuttavaa sillä paremman ohjaajan käsissä ja kestoa noin 10 minuuttia karsimalla tästäkin olisi voitu saada aikaan parempi, jopa hyvä. Myös Jerry Bruckheimerin nimi tuottajan paikalla kauhuelokuvassa aiheutti jo alkuteksteissä erinäisten käyrien kohoamista ja uskoisin että joku enemmän kauhugenressä sisällä oleva tuottaja olisi hoitanut homman paremmin.

 Leffa on visuaalisesti kopiointia David Fincherin Se7enistä, joka on kieltämättä jokseenkin onnistunutta, mutta suurimman taakan elokuvassa kantaa hyvät näyttelijät sekä hahmot joissa ei turhia tai huonoja juurikaan ollut. Käsikirjoitus on tylsähkö johon tuo jo mainittu karsiminen olisi tehnyt kummasti terää ja varsinkin ne ikuiset kliseet poliisien perhesuhteista ja koti oloista olisi joutanut jättää suosiolla pois (Tosin Sarchien etääntymisen perheestään jopa ymmärtää sillä kun mies tulee kotiin yhdessä kohtauksessa käsi paketissa niin eipä vaimokulta kysy mitä on tapahtunut vaan haukkuu ukon pataluhaksi koska heidän tytär on joutunut itkemään itsensä uneen).

 Myös Sarchien "Hämisvaisto" olisi vaatinut tarkempaa miettimistä vaikka erikoinen se ainakin on, en ole muissa elokuvissa joissa hahmot vaistoavat jotain nähnyt/kuullut että siihen sisältyisi The D... No, enpäs spoilaakaan mutta ainakin minut hänen kuulemansa asiat ajaisi hulluksi, nopeasti.

 Deliver Us from Evil ei ole huonoimpia viime vuosien kauhuelokuvista mutta lopputekstien alkaessa korpesi todella pahasti sen potentiaalin haaskaaminen mitä liki kaksituntisen aikana ehti kokemaan. Sääli.

6,5/10

IMDb

Deliver Us from Evil

DVDCompare

DVD

BluRay

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti