keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Blood Hook


 Wisconsinissa on suuret kalastuskisat ja kalan narraajia saapuu ympäri maata kokeilemaan onneaan. Mutta ennen kuin kisat edes alkavat niin joku aloittaa kalastuksensa järven rannoilla mutta tämä kalastaja vetää ihmisiä järveen eikä kaloja veneeseen ja epäiltyjä riittää sillä seudun vakituisista asukkaista ei yksikään pyöri täysillä.

 1980-luku oli slashereiden kulta-aikaa (A Nightmare on Elm StreetFriday the 13thMadmanRosemary's Killer ja jopa Halloween vaikka se tulikin edellisellä vuosikymmenellä) ja niitä tuli kirjaimellisesti satoja hyvin lyhyen ajan sisään. Taso oli tietysti hyvin vaihteleva ja tappovälineet alkoi käydä pian vähiin jos halusi saada hahmonsa hengiltä persoonallisesti. Se että tappamiseen käytetään suurta uistinta saattaa olla persoonallista mutta järkevää se ei ole. Toisaalta Blood Hookia ei ole tehty otsa rypyssä vaan kieli poskessa mutta silti, uistin tappovalineenä on tasan tarkkaan niin uskottava kuin miltä se kuullostaakin. Mutta kun elokuvan jakelijana on toiminut Troma niin enpä tältä uskottavaa odottanutkaan.

 Leffan edellisestä katsomiskerrasta oli vierähtänyt jo noin 25 vuotta enkä muistanut tästä yhtään mitään. Muistikuvia alkoi tosin tulla leffan edetessä muttei mitään selkeitä. Syynä varmaankin se että elokuva on liki luokattoman surkea eli pääkoppa on tainnut nähdä parhaaksi deletoida turhana pitämänsä tiedostot pois korvien välistä.

 Mutta koska Blood Hook on luokatonta roskaa niin juuri sen takia tämä kannattaakin katsoa, edellytyksellä että pidät roskasta, sillä harvoin on yhtä tökerösti näyteltyä ja ylipäätään kaikilta osa-alueiltaa epäuskottavaa tekelettä tullut vastaan. Leffa on kumminkin suhteellisen hauska huonoudessaan ja onpa tähän saatu varsinkin loppu puolelle omiakin ideoita, niiden hyvyys on tietysti vaihtelevaa sekä suhteellista.

 Sainpahan yhden (lisä)tehtävän keräilyni suhteen lisää: Tästä on aikoinaan VHS-markkinoilla liikkunut 106 minuuttinen PAL-versio, DVD kun on vain 92, ainakin Tanskassa. Kai tuon jostain löytää...

Roskaa-pisteet    7/10

IMDb

Blood Hook

DVDCompare

DVD

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti