lauantai 28. helmikuuta 2015

Nothing Underneath


 Amerikkalainen Jessica on päässyt Euroopan mallimarkkinoille ja hänen veljensä Bob vaistoaa ettei kaikki ole kunnossa. Joten Yellowstonen kansallispuiston vartijan tie vie Milanoon ja sisko onkin kadonnut. Poliisilla on vaikeuksia uskoa Bobin tarinaa "yhteydestä" joka sisaruksilla on ollut lapsesta lähtien mutta tosiasia on ettei Jessicasta löydy jälkeäkään. Ja eipä aikaakaan kun hotellista jossa Jessica asui löytyy toisen mallin ruumis.

 Joskus pääsee unohtamaan että muutkin kuin Argento, Bava(t) tai Fulci teki ja tekee gialloja, paljon. Ja vaikka pidänkin genrestä niin ei niistä kaikki todellakaan hyviä ole, jos ei nyt ihan täysiä susiakaan. Tämä Carlo Vanzinan ohjaama elokuva jää puolenvälin korville, jopa hiukan ylikin, sillä vaikka elokuvaan on saatu kohtalainen juoni hyvillä hahmoilla ja näyttelijöillä niin lyhyestä noin 90 minuuttisesta kestostaan huolimatta elokuva tuntuu huomattavasti pidemmältä. Ok, giallot ei yleensäkään ole toiminta- tai slasherelokuvia ruumismäärältään mutta näyttäviä ne kumminkin parhaimmillaan on ja vaikka tässä näytetään kyllä naisvartaloa paikoitellen antaumuksella niin tapot jätetään vaisuiksi.

 Leffan malleista osa on oikeita aikansa joko nousevia tai jopa suurempiakin nimiä mutta mistään supermalleista ei tietääkseni voida puhua, tosin tietoni näistä luurangoista joilta jostain syystä vielä pulssi löytyy on rajallinen. Liekkö oikeiden mallien mukana olo tuonut kumminkin lisärealismia elokuvaan sillä ei tässäkään 1980-luvun mallimaailmasta anneta kovin ruusuista kuvaa eikä se sitä dokumenttien perusteella ole ollutkaan, liekkö ollut koskaan.

 Tästä tuli keskinkertaisuudestaan huolimatta kumminkin sarja sillä näitä on tullut kolme eli tämä ja Too Beautiful to Die sekä Sotto il Vestito Niente: L'ultima Sfilata vaikkakaan mistään suorasta jatkosta ei tietääkseni ole kyse. Kakkosen ja kolmosen välissä menikin 23 vuotta eikä niitäkään ole paljon kehuttu mutta joskus kai nekin on katsottava.

6/10

IMDb

Nothing Underneath

DVDCompare

DVD

"Trailer" a.k.a. Alkukohtaus

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti