sunnuntai 1. helmikuuta 2015

The Diary of Ellen Rimbauer


 John ja Ellen seurustelevat ja häitäkin ennustataan Johnin rakentaessa jo taloa jonka Ellen on nimennyt Rose Rediksi. Talon rakentaminen ei suju ongelmitta ja kun pariskunta muuttaa heidän unelmiensa taloon niin eipä aikaakaan kun Rose Red näyttää voimansa ja halunsa.

 The Diary of Ellen Rimbauer perustuu Ridley Pearsonin novelliin joka taas pohjautuu Stephen Kingin tekemään Rose Redin käsikirjoitukseen. Tapahtumissa mennään kymmeniä vuosia taaksepäin eli kyseessä on prequel, TV-elokuva tapahtumille jotka koituivat kohtaloksi yliluonnollisia tapahtumia talossa tutkivalle joukkiolle 2002 tulleessa minisarjassa.

 Leffassa on joitain samoja näyttelijöitä sekä tekijäporukkaa kuten ohjaaja Craig R. Baxley ja osa elokuvan materiaalista on kuvattu jo Rose Rediin eli joko jatko-osan tekeminen on ollut jo tiedossa aikaisemmin tai sitten on vaan sujuvasti ja surutta kierrätetty materiaalia kuten myös musiikkejakin. Tosin yksi keskeinen kohtaus on osittain muutettu verrattuna Rose Rediin eli ei tässä rimaa ole kovin korkealla pidetty. Tehosteita ei leffassa ole juuri lainkaan eikä tarina niitä vaadikaan ja näyttelijät suorittavat tehtävänsä kelvollisesti.

 Alku ei lupaa hyvää mutta tarinan edetessä tilanne korjautuu yllättävän paljonkin jopa siihen pisteeseen että tämä on parempi kokonaisuus kuin Rose Red ja koska kestoakin on vain noin neljäsosa Rose Rediin verrattuna niin katsominen onnistuu jo senkin vuoksi sujuvammin.

7/10

IMDb

The Diary of Ellen Rimbauer

DVDCompare

The Diary of Ellen Rimbauer

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti