lauantai 2. helmikuuta 2013

The Tripper


 On vuosi 1967 ja hipit ovat aloittaneet nousunsa. Kun yksi näistä puunhalaajista aiheuttaa ongelmia metsureille niin jo muutenkin tiukilla olevan Ronald Reagania ihailevan pojan mieli napsahtaa ja moottorisaha tekee hipistä kuollutta lihaa, siis puille hyvää kasvu alustaa. Päivän hyvä työ tehty, hypätään vuosia eteenpäin ja uusi hippi sukupolvi on järjestänyt festarit punaniskojen keskuuteen samaiseen metsään joka pelastui vuosia sitten. Aivan kun ei olisi tarpeeksi pahaa se että punaniskat kiusaa, väkivaltainen exä on erään päähenkilön perässä eikä poliisia voisi vähempää kiinnostaa jos joku pillerin purija sattuukin häviämään niin paikalle saapuu vielä palokirveen kanssa psykopaatti Ronald Reagan maskissa.

 Kun ruumiita alkaa kasaantumaan niin bileet loppuu lyhyeen mutta miten saada taottua järkeä jos jonkilaisissa aineissa toikkaroiviin idiootteihin? Ja kun termistö joka oli joskus rock/rauha/rakkaus on nykyään raha/raha/raha niin vaikea rattaita on pysäyttää kuin seinään.

 Leffan hyvä näyttelijäkaarti (Haas, Jane, Thomason, Mewes) pitää tiettyä uskottavuutta yllä slasherissä jonka vahvuus on hahmoissa sekä hiukan normaalista poikkeavassa toteutuksessa sekä kerronnassa (Kuinka moneen slasheriin on saatu poliittisia kannanottoja järkevästi mukaan?) mutta heikkous on taas David Arquetten ohjaus jonka mies näkyy osaavan kumminkin hiukan paremmin kuin näyttelemisen.

PS: Jos hankitte Suomi julkaisun niin katsokaa ilman tekstejä, on taas Viron poika Google kääntäjän kanssa ollut asialla.

7/10

IMDb

The Tripper

DVDCompare

-----

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti