tiistai 5. helmikuuta 2013

Jack Brooks: Monster Slayer


 Pienenä poikana Jack oli kiltti lapsi joka viihtyi perheensä kanssa ja tanssitti jopa pikkusiskoa. Mutta kun poika joutuu silminnäkijäksi vanhempien raakaan murhaan niin teinivuodet ovat vaikeita ja aggressiivinen käyttäytyminen karkaa käsistä sen verran että parikymppisenä on jo juteltava kallon kutistajalle. Mistä ei ole juurikaan hyötyä ja leivänpaahtimet sekä kiinalaisen ravintolan omistaja kärsii sen vuoksi. Eikä tylsät luonnontieteen historian kurssit nalkuttavan tyttöystävän kanssa ainakaan alenna vitutus käyrää.

 Mutta kun professori pyytää tunnin jälkeen putkimiehenä leipänsä hankivan miekkosen korjaamaan talonsa vesijohto ongelmaa niin tästä saa alkunsa tapahtumaketju jonka aikana käy ilmi ettei aggressiivisuudessa tai vihassa ole mitään pahaa, se vain täytyy kohdistaa oikein. Sekä myös sen ettei huutavaa naista tarvitse kuunnella vaan sen voi myös esimerkiksi pistää autosta pihalle.

 Tämä pyöri pitkään katsottavien listalla vaikka kaveri suosittelikin jo aikoja sitten ja kaduttaa kun ei tullut aikaisemmin katsottua. Elokuva on hauska ja varsinkin suuren Robert Englundin roolityöskentely oli hillitön ja kun muukin huumori toimi niin välillä tuli naurettua ääneen. Leffan budjetti on ollut 2,5 miljoonaa Kanadan dollaria mutta muutamaa kohtausta lukuunottamatta moista ei huomaa sillä efektit ja maskeeraukset ovat todella hienoja B-leffa asteikolla. Ja koska tekomaana on ollut Kanada niin useita kliseitä on onnistuttu välttämään, vastaavanlainen jenkkituotoksena olisi kenties voinut toimiakin mutta todennäköisemmin repisin hampaita suustani.

8/10

IMDb

Jack Brooks: Monster Slayer

DVDCompare

-----

Trailer


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti