sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

[REC] 4: Apocalypse


 Barcelonalaisen kerrostalon karanteenin valvonta on armeijan vastuulla mutta heillä on yksinkertaisempi ratkaisu: Evakuoidaan lähiseutu ja räjäytetään talo. Pommeja asentavien miesten kimppuun käydään eikä kaikki heistä selviä elävänä takaisin mutta he kumminkin löytävät talosta elossa olevan TV-juontajan joka siirretään laivaan muiden epäiltyjen sairastuneiden joukkoon. Alus on eristetty ulkomaailmasta eikä viestintäyhteyksiä tai pelastusveneitä ole ja sähkötkin tuppaa pätkimään armeijan laboratorion vuoksi ja koska kyseessä on kauhuelokuva niin eihän mikään pysy laboratoriossa, aivan sama kuinka tiukat turvallisuustoimet on kyseessä.

 Ohjaajat Jaume Balaguéro ja Paco Plaza onnistuivat luomaan kahdella ensimmäisellä [REC]: llä nykyeurokauhun parhaimmistoa. Sittemmin kaksikko jakaantui Plazan ohjatessa kolmannen ja Balaguéron istuessa ohjaajan pallilla tämän sarjan näillä näkymin päättävän teoksen kohdalla. Sarjan kolmas osa ei ollut edes jatko-osa vaan enemmänkin spin-off jossa virus jylläsi häävieraiden keskuudessa ja tämä jatkuukin suoraan kakkosesta. Kolmatta ei ole kumminkaan täysin hylätty vaan senkin olemassa olo on tämän tarinaan sisällytetty.

 Pidin todella paljon kahdesta ensimmäisestä vaikken mikään mockumentaryn ystävä olekaan ja mielestäni kolmaskin oli kohtalainen. Mockumentary-tyyli on hylätty tälläkin kertaa oikeastaan täysin vaikka välillä kamera heiluu sen verran että eroa ei juurikaan ole. No, onneksi ei kumminkaan liian monessa kohtauksessa. Leffa alkaa hitaasti mutta se ei tarkoita tylsää ja tunnelma onkin alusta lähtien hyvä ja vaikka kyseessä onkin perusteiltaan virusepidemia elokuva, niinkuin koko sarja on, niin onneksi persoonaa on edelleen mukana.

 Apocalypse on kuvattu suurelta osin oikeassa Venäläisessä kalastusaluksessa jossa on käsittelylaitos sisällä eli lääniä on mutta aluksen ahtaat käytävät luovat klaustrofobisen tunnelman ja vaikka elokuva onkin varmasti monen mielestä vain kahden ensimmäisen toistoa ja ennekin nähtyä niin se on heidän ongelmansa koska pidin tästäkin, aivan kuten koko sarjasta, sillä vaikka [REC]: it ei olekaan mitään maailmaa mullistavia klassikoita niin pirun hyvin toteutettua ja ennen kaikkea toimivaa kauhuviihdettä ne kumminkin on.

8/10

IMDb

[REC] 4: Apocalypse

DVDCompare

BluRay

Trailer (JOTA EI KANNATA KATSOA JOS HALUAT VÄLTTYÄ SPOILEREILTA!)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti