torstai 12. maaliskuuta 2015

King Solomon´s Mines


 Allan Quatermain on seikkailija Afrikan vähän tunnetuilla seuduilla mutta välillä on oltava elantonsa eteen oppaanakin. Jesse Huston on palkannut Allanin, sekä joukon kantajia, viemään hänet syrjäiseen kaupunkiin mutta nainen ei ole kertonut Quatermainille kaikkea sillä hän etsii isäänsä joka oletettavasti tietää Kuningas Solomonin kaivosten sijainnin. Paikan haluaa löytää myös ilkeät saksalaiset jotka suunnittelevat Afrikan valloitusta ja kaivosten aarteet olisi oivallinen keino rahoittaa sotaretkeä. Yksilöiden rohkeuden on siis oltava suurempi kuin toisten ahneus ja pian kohkataan... siis seikkaillaan pitkin Afrikan savanneja sekä viidakoita.

 King Solomon´s Mines perustuu H. Rider Haggardin samannimiseen kirjaan josta tuli ensimmäinen filmatisointi 1919 ja tämä on jo neljäs, eikä edes viimeisin, elokuva kirjasta. Sen olen lukenut joskus ala-asteella mutta ainakin silloin pidin teoksesta, kuten tästäkin. Muutoksia on toki tehty sillä tarinaa vietiin komediallisempaan suuntaan ja koska Indiana Jones oli menestys niin pitihän silläkin yrittää rahastaa.

 Mutta vaikka elokuvaan palkattiin Indystäkin tuttu John Rhys-Davies (Miehen rooli on paha versio Indystä tutusta Sallahista, vähän samaan tyyliin kuin Vesa-Matti Loirin rooli leffassa Pahat Pojat oli vain ilkeä versio Uuno Turhapurosta) niin elokuva pääsi maailmanlaajuisesti vain niukasti voiton puolelle lippukassoilla. Leffa oli syystäkin ehdolla kahteen Razzie-palkintoon (Huonoin miessivuosa: Herbert Lom ja musiikit: Jerry Goldsmith!?) sillä ala-aste ikäinen Nurisija oli todella pahasti väärässä. King Solomon´s Mines on seikkailuna hyvä, tarinallisesti siis, mutta toiminta kohtaukset ovat hyvistä stunteistaan huolimatta todella surkeita, efektit on heikkoja ja dialogi on huonompaa kuin yksikään lause joka Geoge Lucasin kynästä on koskaan lähtenyt.

 Mutta juurikin tämän huonous on se syy miksi tämän jaksaa katsoa loppuun sillä elokuvaa katsoessa huomaa odottavansa seuraavaa typeryyttä joka silmien eteen tarjotaan. Onneksi näitä typeryyksiä riittää tasaiseen tahtiin, oikeastaan taukoamatta, mutta osa menee valitettavasti todella pahasti huonon puolelle. Elokuva on saanut jatko-osan osin samoilla näyttelijöillä mutta ainoa syy siihen on todennäköisesti se että elokuvat kuvattiin peräkkäin eli oli viisaampaa julkaista jo valmis elokuva ja toivoa että rahaa tulee edes hiukan takaisin kuin jättää se pölyttymään varastoihin

 Väittävät että unenpuute on järjen juoksulle pahempaa kuin humalatila eli voi olla että 4 tunnin yöunet tekivät tepposensa mutta minusta King Solomon´s Mines on pääosin hauskaa huonoutta. Eli valvokaa pari päivää tai vetäkää kännit ennen tämän katsomista, selväjärkisenä leffa saattaa olla tuskallinen kokemus.
 
6,5/10

IMDb

King Solomon´s Mines

DVDCompare

DVD

Trailer



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti