sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Darklands


 Syntymäpäiviään viettävä journalisti tutkii kirkoista löydettyjen teurastettujen sikojen tapahtuma sarjaa mutta se on vain yksi hänen työtehtävistään sillä lähettyvillä tapahtuu muutakin. Kuten journalistiopiskelijan veljen tehtaalla tapahtunut kuolema joka ei välttämättä ollutkaan onnettomuus ja kun kaunis nainen pyytää apua niin ei moisesta voi kieltäytyä vaikka ehken olisi pitänyt.

 Darklands on englantilainen kauhuelokuva joka osoittaa sen ettei ne brititkään aina onnistu. Näyttelijöiden työskentely on tosin huomattavastti parempaa kuin esimerkiksi amerikkalaisissa tai italialaisissa halpatuotanto kauhisteluissa ja tarina on hyvä, joskaan ei erityisen persoonallinen.

 Mutta kun leffa on tylsää jaarittelua niin se on juurikin sitä. Tarinaa eteenpäin kuljettavien johtolankojen tutkiminen on toteutettu kohtalaisesti mutta liki kaikki muut kohtaukset vain lähinnä haukotuttavat, jopa ne joiden on ollut ilmeisesti tarkoitus tuoda elokuvaan se kauhupuoli. No, kauhu ja kauhea, joskus nämä termit menee tekijöiltä sekaisin.

 Darklands on huono huono, ei hyvä huono jollaisten huonous on se syy miksi elokuvasta voisi nauttia. Tästä en sitä nautittavaa huonoutta löytänyt ja hyviä hetkiä oli aivan liian vähän.

3/10

IMDb

Darklands

DVDCompare

DVD

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti