tiistai 3. maaliskuuta 2015

Carnosaur


 Tohtori Jane Tiptreen maine on kyseenalainen mutta silti hän on saanut unelmasopimuksen Yhdysvaltojen hallitukselta jonka mukaan kukaan ei saa puuttua naisen tutkimustyöhön 18 kuukauteen. Siinä ajassa ehtii tekemään paljon jopa syrjäisellä kanankasvattamolla jossa nainen saa aikaan sen että evoluutio ottaa takapakkia ja kana munii munan josta kuoriutuva elikko on heti alusta lähtien vaarallinen ja nälkäinen. Onneksi alueella on maailmanparantahippejä ja kaikkea muuta syötäväksi. Ongelma: Tiptreen luomus on viruspohjainen.

 Roger Corman, tuo halpatuotantojen ja eksploitaation länsimainen kuningas, omaa kaupallista silmää ja kun Steven Spielberg oli tekemässä omaa kymmeniä miljoonia dollareita maksavaa Jurassic Parkia jonka hittipotentiaali oli kaikkien tiedossa niin Corman tarttui Harry Adam Knightin (oikealta nimeltään John Brosnan ja mies oli lievästi sanottuna leffaan pettynyt) kirjaan ja teki siitä halpatuotanto elokuvan alle miljoonalla jonka sai sitten julkaistua ennen Jurassic Parkia. Tosin sen laaja mainoskamppanja pyöri maailmalla joten dinosaurusnälkäinen yleisö oli odottamassa.

 Mistään suurmenestyksestä ei voi Carnosaurin kohdalla puhua mutta rahaa Corman tälläkin teki, jopa sen verran että leffa sai kaksi jatko-osaa sekä kaksi epävirallista (Raptor ja The Eden Formula) lisäystä. Ja ymmärrän kyllä miksi sillä Carnosaur on hyvin näyteltyä ja veristä B-huttua jossa John Carl Buechlerin luomat tehosteet on juurikin niin hyvät kuin näinkin paljon näyttelijöitä vaatineessa halpatuototannossa voi olla ja onpa yksi heistä itse Diane (mm Chinatown) Ladd. Joka tosin taitaa olla Cormanin ystäviä joten rahaa ei välttämättä häneen ole mennyt niin paljon kuin voisi olettaa.

 Leffa on myös synkkä ellei tahatonta komiikkaa lasketa mutta minuahan moinen ei vieläkään häirinnyt vaan Carnosaur on kestänyt jo useammankin katsomiskerran ja uskoisin että tulee kestämään lisääkin. Mutta minä olen minä ja joku muu on varmasti eri mieltä.

8/10

IMDb

Carnosaur

DVDCompare

-----

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti