Terroristi Charles Rane jää viimen FBI: n haaviin ja häntä ollaan kuljettamassa ilmateitse Kaliforniaan. Miehellä on tietenkin pakosuunnitelma sekä apulaisia sen toteuttamiseen mutta Rane ei ole varustautunut istumapaikalla 57 matkustavaan lentoyhtiön turvallisuusspesialisti John Cutteriin joka ei aio vain seurata vierestä kun terroristit kaappaavat koneen.
Wesley Snipes oli yksi 1990-luvun suurista action-tähdistä, ainakin hetken ennen kuin mies ajautui pääosin vähemmän laadukkaisiin elokuviin. Uraa ei myöskään auttanut vankilatuomio verorikoksista joista mies itse syytti kirjanpitäjäänsä ja kuka tietää, kenties herra Snipes oli syytön ja luotti väärään ihmiseen. Eikä Snipes minusta huono näyttelijä ole ja kyllä hänellä kohtalaisia sekä hyviäkin elokuvia on.
Tämä menee sinne kohtalaisiin vaikka mistään erikoisesta leffasta ei voi puhua sillä Passenger 57 on toimintaelokuvien peruskauraa mutta hyvin tehtyä ja näyteltyä sellaista. Tosin Elizabeth Hurleytä ei olisí koskaan pitänyt päästää elokuviin näyttelemään tai edes kuvauspaikalle. No, onneksi naisen rooli on tässä pieni ja hän onkin ainoa heikko lenkki sillä jopa Bruce Paynen kaltainen puupökkelö sopii hyvin Ranen rooliin eikä Tom Sizemore ole vielä tässä vaiheessa päihdeongelmainen kehäraakki.
Leffa on kumminkin suurelta osin Wesley Snipes/Bruce Payne kaksikon harteilla ja onneksi heissä on tarpeeksi paljon karismaa (enpä olisi koskaan uskonut käyttäväni tuota sanaa samassa lauseessa Paynen nimen yhteydessä) kantaakseen keskeiset roolit kunnialla. Myös hyvin toteutetut ja kuvatut toimintakohtaukset sekä stuntit nostaa Passenger 57: n tason tusinatoiminnan yläpuolelle.
Passenger 57 ei ole hienostunut toimintaelokuva vaan pahiksia ruhjotaan ja runnotaan ilman vaijereita tai hienoja koreografioita ja jos ei muu auta niin munille potkitaan armotta. Tällainen puoli puuttui toimintaelokuvista pitkään mutta onneksi viimevuosina on alettu näkemään edes hiukan paluuta rujompaan toimintaan jollaiseen tämäkin kuuluu.
PS: Ihan vain varoituksena niin leffan soundtrack edustaa sitten 1990-luvun alkua pahimmillaan, ei Stanley Clarken sävellykset vaan esimerkiksi Stevie Wonderin ja Norman Brownin esittämä Too High, hyhhyh. (Löytyy lopusta.)
7/10
IMDb
Passenger 57
DVDCompare
DVD
Norman Brown: Too High
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti