perjantai 6. maaliskuuta 2015

Howling 2: Stirba - Werewolf Bitch


 Karen White on murhattu ja ystävät, kolleegat sekä sukulaiset ovat kokoontuneet hautajaisiin. Tilaisuuden jälkeen okkultistinen tutkija Stefan Crosscoe yrittää jututtaa Karenin Ben veljeä mutta velipoikaa ei kiinnosta miehen horinat. Reportteri Jenny Templeton saa kumminkin houkuteltua Benin myöhemmin Stefanin juttusille ja yöllinen reissu hautausmaalle tekee lopulta Benistäkin asiaan uskovan ja kolmikko suuntaa Transylvaniaan pysäyttääkseen Stirban, ihmissusien kuningattaren, maailmanvalloitus suunnitelmat.

 Howling 2 on verisempi ja toiminnallisempi leffa kuin ensimmäinen. Sekä paljon huonompi ja typerämpi eikä elokuva kuulu Christopher Leen ylväimpiin hetkiin eikä edes Sybil Danningin vaikka tuon amatsonin ruumiillistuman kohtalona olikin jäädä eksploitaation ja B-luokan kuningattareksi, ainakin yhdeksi heistä. Myös Jimmy Nail vilahtaa tässä parin repliikin verran.

 Vähäpukeista naisvartaloa elokuvassa on kiitettävästi muidenkin kuin Danningin toimesta eli ei Howling 2 täysin turha teos ole mutta katsotaanpas niitä leffan hölmöilyjä: 1. Ollaan Transylvaniassa ja elokuvassa on Christopher Lee. 2. Hopea ei tapakaan ihmissusia vaan titaani ja varsinkin titaanivaarna sydämeen on tehokas. 3. Vain harvoissa kohtauksissa on mitään uskottavuutta ja yhtä harvoissa on järkeä. 4. Vaikka elokuvassa on sänkykohtauksia niin niistä on eroottisuus yhtä kaukana kuin poliitikoilta on todellisuuden taju. Nauru oli kylläkin hyvin läsnä niissä kohtauksissa, aivan kuten poliitikkojen horinoissakin.

 Nuo nyt riittääkin siltä saralta mutta hyviäkin puolia on: 1. Verisyys. 2. Maskeeraukset ja tehosteet, ainakin suurelta osin. 3. Piikkinuijan kanssa hyppivä kääpiö. 4. Naisten vähäpukeisuus (ei naiset nyt oikeasti koko ajan alasti tässä ole mutta kivaahan se on joten piti mainita useammin).

 Leffan tarinassa olisi ollut edes pientä potentiaalia mutta toteutus on ala-arvoinen ja kun lisäksi hahmojen käyttäymisessä on hyvin vähän tolkkua niin hermojen palaminen kävi noin 23 kertaa lähellä. No, ehkä 22, vaikka kirjailija Gary Brandner itse olikin elokuvan teossa tällä kertaa mukana, mies kun ei pitänyt siitä miten hänen tekstejään käsiteltiin ensimmäisessä. Toivottavasti kirjat ei ole tällaista p*skaa tai meni taas rahaa hukkaan. (Get it?) Jos joskus aiotte tämän katsoa niin katsokaa ainakin lopputekstien alku jos meinaa muuten jäädä kesken, musiikin tahdissa pois revityt vaatteet on jo täysin oma vitsinsä josta on pakko antaa puolikas piste..

3/10

IMDb

Howling 2: Stirba - Werewolf Bitch

DVDCompare

DVD

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti