keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

The Island


On vuosi 2019 ja maapallosta on tullut suurelta osin elinkelvoton ihmiselle. Niinpä eloonjääneet elävät suljettuina laitosmaiseen keskukseen josta ainoana poispääsynä on voitto lottoarvonnassa jossa on mahdollisuutena päästä ainoaan taudeista vapaaseen paikkaan, Saareen. Keskuksen asukas Lincoln Six Echo alkaa kumminkin kyseenalaistamaan asioita ja totuus onkin jotain tyystin muuta.

 The Island alkaa erittäin luupaavasti mutta mielenkiintoinen dystopia (Wikipedia) kuvaus menee metsää kohti jo noin puolen tunnin kohdalla vaikkei kaikkea toivoa tarvitsekaan vielä heittää kaivoon. Toivo alkaa kumminkin hiipumaan tasaisesti ja reilun tunnin jälkeen odotteleekin jo loppua johon on vielä tuskallisen pitkä aika kun kokonaiskestoa on 136 minuuttia.

 Elokuvan kelvollinen idea ihmiselämän arvottomuudesta rahan rinnalla vesitetään täysin ennalta-arvattavalla pakotarinalla jota ei auta ohjaaja Michael Bayn raivostuttava tyylittely joka oli miehen uran alussa hyvänkin näköistä mutta liika on liikaa ja Bayn "kyvyt" ovatkin paljastuneet ajan saatossa kyvyttömyydeksi sillä minkäänlaista muuntautumiskykyä hänellä ei ole. Hänen elokuvistaan tosin Pain & Gain (IMDb) on näkemättä ja sitä on sanottu poikkeukseksi.

 The Island on tyhjänpäiväinen elokuva eikä tätä voi suositella edes krapula leffaksi sillä vitutus ei pahaan oloon juurikaan auta. Tietysti jos on taipumuksia masokismiin niin siitä vaan, jokaisella kun on omat nautintonsa.

2/10

IMDb

The Island

DVDCompare

DVD

BluRay

Trailer


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti