keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Assault on Precinct 13


 Jake Roenick on Detroitilainen poliisi jonka ura muuttui pieleen menneen huumepidätyksen vuoksi ja nyt hänet on määrätty oviaan sulkeva pienen poliisiaseman vastaavaksi. Mutta kun asema 13 on auki viimeistä iltaa niin sinne määrätään suojaan lumimyrskyltä vankienkuljetus bussi ja kuljetettavien joukossa on poliisin murhasta syytetty rikollispomo Marion Bishop jonka joku haluaa pois päiviltä, hintaan mihin hyvänsä.

 Assault on Precinct 13 on uusintaversio John Carpenterin samannimisestä klassikosta (IMDb) joka kuuluu oman aikansa parhaimmistoon ja se onkin omissa suosikeissani suhteellisen korkealla. Alkeellinen eloojäämistaistelu on muuttunut ranskalaisen Jean-Francois Richetin ohjauksessa monimutkaisemmaksi tarinaltaan ja kun tässä versiossa vastustajina ei ole jengiläiset vaan raskaasti aseistetut järjestäytyneet joukot niin toiminta on näyttävämpää joten se alkeellisuus josta Carpenterin näkemys ammensi voimaansa loistaa poissaolollaan.

 Mutta ei tämäkään versio huono ole, tosin käsikirjoituksen viilaus olisi tehnyt hyvää sillä kestoa on liikaa ja vaikka elokuva paikoitellen yllättääkin niin jotkin juoniyllätykset tuntuvat väkisinväännetyiltä ylimääräisen draaman saamiseksi. Hahmot ja näyttelijät toimivat pääosin hyvin mutta heikkoja lenkkejäkin on ja siitä puolesta pitää huolen Gabriel Byrne, John Leguizamo sekä Ja Rule joista Byrne on joskus venynyt hyviinkin suorituksiin ja jopa Leguizamolta löytyy rooleja joissa hän on onnistunut tekemään muutakin kuin vain ärsyttämään. Ja Rule taas... No, maantäytteeksi joutaisi minun puolesta.

 Assault on Precinct 13 ei pärjää vertailussa alkuperäiseen lähtöviivaa pidemmälle mutta elokuva sopii hyvin hitaan aivotoiminnan päivään vaikka lähempää tarkastelua ei kannatakaan harrastaa tätä katsoessa. Eikä liian tarkkaa kuuntelua paikoitellen sillä kun yksi näyttelijöistä on räppäri niin mitä luulette soundtrackiltä löytyvän?
 
7/10

IMDb

Assault on Precinct 13

DVDCompare

DVD

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti