sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Resurrection


 Chicagon sateisille kaduille ilmaantuu pääsiäisen kynnyksellä sarjamurhaaja joka vie uhreistaan osia mukanaan. Tapauksen saa hoidettavakseen parinsa kanssa John Prudhomme josta harvat pitävät mutta työnsä hän osaa vaikka kaikki muu hänen elämässään mureneekin. Mutta kuinka saada kiinni murhaaja joka antaa poliiseille juuri sen verran tietoa kuin hän haluaa?

 Kuulostaako tutulle? Kenties noin 500: sta muusta trilleristä? Ok, hiukan lisää vettä myllyyn: Prudhomme on menettänyt lapsensa, hänellä ja vaimolla on ongelmia, hän on menettänyt uskonsa, jne. Kun vielä visuaalinen ilme on hyvin pitkälti kopio David Fincherin Se7enistä niin ei tästä Russell Mulcahyn ohjaamasta elokuvasta juurikaan kehuttavaa löydy. Ainoat valopilkut on oikeastaan murhaaja jonka motiivi on jotain erilaista, vaikka jälleen mennäänkin lähellä Se7eniä, sekä kelvolliset näyttelijöiden suoritukset joista pääosassa oleva Christopher Lambert on heikoin lenkki, miehessä kun ei ole uskottavuutta vaikka joitain hyviäkin elokuvia hänen uraltaan löytyykin. Paras niistä on tietty myös Russell Mulcahyn ohjaama Highlander (IMDb) jonka suunnitteilla olevasta uusinta versiosta en ole kovinkaan innoissani.

 Russell Mulcahyn uraan ei juurikaan hyviä elokuvia mahdu mutta jo mainittu Highlander, Razorback (NurinaNurkka) ja Resident Evil: Extinction (NurinaNurkka) toimii ainakin minulle. Resurrectionin kaltaisesta tusinatavarasta, jonka ongelmista valtaosa johtuu kylläkin Lambertin tarinasta ja siitä tehdystä käsikirjoituksesta, ei kukaan ohjaaja voi olla ylpeä.

3/10

IMDb

Resurrection

DVDCompare

DVD

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti