perjantai 4. huhtikuuta 2014

The Devil´s Chair


 Nick menee tutkimaan tyttöystävänsä Sammyn kanssa hylättyä Blackwaterin mielisairaalaa sekä ottamaan siinä samalla LSD: tä ja pitämään hiukan kaksinkeskeistä hauskaa. Reissun seurauksena Nick löytää itsensä psykiatrisesta sairaalasta syytettynä Sammyn murhasta josta hänet 4 vuotta myöhemmin vapautetaan ylimielisen tohtori Willardin valvonnan alaiseksi joka haluaa tutkia ryhmänsä kanssa Nickiä sekä kirjoittaa kirjan hänestä. Tämä tarkoittaa sitä että paluu Blackwateriin on pakollinen ellei hän halua joutua takaisin laitokseen mutta voiko Nickin kokemuksia selittää psykiatrian avulla?

 The Devil´s Chair on jälleen kerran surullinen osoitus siitä miten potentiaalinen käsikirjoitus voidaan tyriä pahastikin huonolla ohjauksella, kuvauksella sekä editoinnilla sillä elokuvan tarina on hyvä eikä hahmoissa tai näyttelijöissä ole suuria valittamisia, vaikka osa hahmoista jääkin mitättömiksi, ja varsinkin Nickiä näyttelevä Andrew Howard on roolissaan hyvinkin uskottava. Efektipuolella ei myöskään ole valittamisia mutta koska ohjaaja on ollut kyvytön kuljettamaan tarinaa järkevästi ja kuvaajaa sekä editoijaa on vaivannut epilepsia niin elokuvan  kokonaisuus on liki raivon partaalle ajava sekasotku jossa kieltämättä on hienojakin hetkiä, tosin niitä on aivan liian vähän ja vaikka elokuva parantuukin loppua kohden hiukan niin ei tätä voi siltikään suositella kenellekään.

 Ohjaaja Adam Mason on tehnyt kahdeksan elokuvaa ja ainakin IMDb:n elitistit ovat arvostelleet niistä kaikki jotakuinkin samoihin pisteisiin tämän kanssa ja tällä kertaa taidan jopa uskoa niitä ja vältellä miehen teoksia jos se vain on suinkin mahdollista.

2/10

IMDb

The Devil´s Chair

DVDCompare

-----

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti