sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Roswell


 509. lennosto oli viime kädessä vastuussa ensimmäisen atomipommin pudottamisesta ja on heidän 30-vuotis juhlakokous. Heidät teki myös kuuluisaksi Roswellin UFO-tapaus jossa kaupungin laitamille uutisoitiin pudonneen toiselta planeetalta kotoisin oleva alus joka muuttui pian virallisissa lausunnoissa säähavaintopalloksi ja eipä aikaakaan kun armeija otti ohjat ja eristi koko alueen. Mutta mitä oikein tapahtuikaan Roswellin kaupungissa vuonna 1947?

 Niin, mitä oikein tapahtuikaan. No, viimeisimpien todisteiden mukaan armeijalla oli oikea syy salailuun ja peittelyyn sillä kyseessä oli todennäköisesti yksi koe Project Mogulissa (Wikipedia) jonka silloinen olemassa olo julkaistiin vasta joitain vuosia sitten. Tosi uskoville Mogulin paljastaminen on tietysti vain uusi peitetarina ja show jatkuu edelleen vaikka valtaosa todistajanlausunnoistakin on todistettu vääriksi. Koko asia oli joka tapauksessa unholassa 30 vuotta ennenkuin syntipukin leimaa otsassaan kantava Jesse Marcell ravisteli häkkiä joitain vuosia ennen kuolemaansa ja puhui tapauksesta julkisesti.

 Mutta oli miten oli niin aiheesta tehtiin kumminkin 20 vuotta sitten yllättävän hyvä TV-elokuva. Tarina toimii ja siinä annetaan muitakin selityksiä putoamispaikkojen romuille sekä väitetyille olioiden ruumille (Itse uskon laittomien ihmiskokeiden mahdollisuuteen) vaikka tietysti juonen pääkohteena on toisen maailman vierailijat ja valtion rikollinen painostus sekä valehtelu. Käsikirjoitukseen on lisätty hahmoja jotta saadaan lisää kertojia tapahtumille (Arvailuille, huhuille) mutta näin tunnetuimmat väitteet on saatu järkevästi ujutettua tarinaan. Laadukkaat näyttelijät tuovat lisäuskottavuutta ja maskeeraajille nostan hattua sillä heidän työn jälki kestää lähempääkin tarkkailua.

 Uskon että universumissa on elämää muuallakin mutta se että onko planeetallamme käynyt porukkaa jostain muualta on erittäin epätodennäköistä, vaikka olisihan se helvetin hienoa, mutta toisinaan aiheesta tulee hyviä elokuvia ja vaikka parempiakin löytyy kuin tämä niin ihan katsomisen arvoinen teos Roswell kumminkin on.

7/10

IMDb

Roswell

DVDCompare

DVD

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti