sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Shark Tale


 Oscar on pieni kala suuressa meressä jolla on unelmia rikkauksista ja kuuluisuudesta mutta yksikään rikkaaksi äkkiä-suunnitelma ei ole saanut aikaan muuta kuin velkaantumisen eikä paikka ruokaketjun pohjalla ole muutoinkaan se paras mahdollinen. Mutta kun häntä opetusmielessä ruuakseen jahtaava valkohai pääsee sattuman oikusta hengestään niin hänestä tulee kaikkien rakastama ja ihannoima Haintappaja. Joten elämän pitäisi hymyillä mutta ongelma on se ettei hän ole mikään haintappaja ja hai joka pääsi hengestään on paikallisen mafioson poika.

 Shark Talessa pitäisi kaiken olla kohdallaan: Taustalla suuri studio, elokuva on visuaalisesti komea ja useat ääninäyttelijät ovat Hollywoodin A-listaa sillä harvoinpa samaan animaatioon, ainakaan tämän tekemisen aikoihin, palkattiin näin monta huippu nimeä, katsokaa vaikka IMDb:stä. Suurin yllätys itselleni oli ohjaaja Martin Scorsesen mukana olo ja varsinkin niin hyvin onnistuneesti kuin hänen suorituksensa hermo heikkona pallokalana on. Ja hahmojen varassa tämän elokuvan toimivuus onkin sillä ongelmat ovat käsikirjoituksessa joka on täynnä kliseitä ja vaikka huumori onkin pääosin toimivaa niin tarinan kulku on niin hyvin ennalta arvattavaa että tyhmempikin pysyy kärryillä vaikka välillä esim jääkaapilla kävisikin notkumassa. Tähtien määrä ei auttanut elokuvaa josta tuli teatterikierroksella floppi vaikka rahat onkin todennäköisesti ansaittu sittemmin takaisin.

 Shark Tale kaatuu mitättömään sisältöönsa ja vaikka joiltain osa-alueilta toimivuutta löytyykin niin on harmi ettei käsikirjoitukseen ole uskallettu laittaa edes hiukan jotain uutta hahmojen tai huumorin ohella sillä nyt tuloksena on naurun pyrskähdyksien ja haukottelujen tasainen vuorottelu eikä sillä sekoituksella pikälle päästä.

6/10

IMDb

Shark Tale

DVDCompare

DVD

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti