lauantai 22. helmikuuta 2014

Pandorum


 Vuonna 2153 planeetallamme on asukkaita melkein 25 miljardia ja luonnonresurssit ei enää riitä ihmiselämän ylläpitoon. Joten resursseja on haettava muualta ja ihmiskunnan pelastusta varten rakennetaan Elysium, valtava alus jonka päämääränä on löytää uusi maa. Tältä alukselta herää hyperunesta vuosien jälkeen korpraali Bower sekä luutnantti Payton mutta muita ei näy. Heidän pitäisi päästä komentosillalle mutta aluksen vauriot estävät helpon pääsyn joten homma on hoidettava vaikeimman kautta ja vaikka muita ihmisiäkin löytyy niin löytyy myös jotain muuta.

 Kun tuottajana on Paul W.S. Anderson ja ohjaajana keskinkertaisen Case 39:n (NurinaNurkka) Christian Alvart niin odotuksia ei paljoa ole. Piristävää huomata kumminkin ettei miesten nimet nyt täysin menetettyjä vielä ole sillä Pandorum on mukavan synkkä ja lohduton tulevaisuuden kuvaus tuhoon tuomitusta ihmiskunnasta jonka syöksykierteen on saanut aikaiseksi liika lisääntyminen (Näen itse ihmiskunnan loppuun johtavat syyt samassa asiassa). Suuren avaruusaluksen käytävät ovat ahdistavia, piilopaikkoja täynnä olevia kuolemanloukkuja joihin ei kukaan tervejärkinen menisi ellei ole pakko ja valtavat varastohallit ovat taas loistavia metsästys maita aluksen yllättäville matkalaisille eli koko ajan ollaan puun ja kuoren välissä. Tätä asetelmaa ei kumminkaan osata hyödyntää niin hyvin kuin olisi mahdollista vaan hengähdystaukoja tulee liikaa, hahmoille sekä katsojille ja kun elokuvan loppu vielä menettää otettaan niin Pandorum ei pääse potentiaaliinsa.

 Pandorum on hyvien näyttelijöiden ryhdittämä scifi-kauhu jossa on tiettyjä yhtäläisyyksia Paul W.S. Andersonin Event Horizoniin (NurinaNurkka) mutta elokuva seisoo myös omilla jaloillansa vaikkei sen perusteet ennennäkemättömiä ja mullistavia olekaan.

7/10

IMDb

Pandorum

DVDCompare

DVD

BluRay

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti