perjantai 21. helmikuuta 2014

Bad Moon


 Janetin veli Ted on palannut tutkimusmatkaltaan viidakoista ja vetäytynyt asumaan asuntovaunuun keskelle korpea. Pienen suostuttelun jälkeen Ted kumminkin suostuu muuttamaan Janetin luo, järjestelyyn on kyllä muukin motivaatio, mutta vaikka suku saattaa rakas ollakin niin joskus se voi olla myös paha, hyvin paha, vaikkakin tahtomattaan.

 Ohjaaja Eric Red tuli itselleni tutuksi käsikirjoittajana The Hitcherin (IMDb) ja Near Darkin (IMDb) tiimoilta ja ei hänen ohjaama Body Parts (IMDb) missään nimessä huono ole. Siinäpä ne syyt tämän katsomiseen olikin, yksi syy tietysti on se että tämä on ihmissusi leffa, sillä jos elokuvassa on Michael Paré niin kyseinen tuotos ei yleensä kuulu katsottavien joukkoon. Mutta Wayne Smithin Thor-kirjaan perustuvassa Bad Moonissa Paré näyttää edes paikoitellen ne syyt miksi häntä edelleen palkataan elokuviin sillä tällä kertaa mies onnistuu roolissaan yllättävän hyvin. Elokuvassa on kumminkin ongelmia tunnelmassa jota ei oikeastaan ole sekä ennalta arvattavuudessa sillä yllätyksiä tarina ei tarjoa ja jos leffassa ei olisi verta niin tämä kävisi lapsillekin. Suurin ongelma on kumminkin efekteissä sillä vaikka elokuvan ihmissusi on kohtalaisen hyvin tehty niin sitä näytetään liian tarkasti sekä runsaasti eikä se kestä näin selkeää esilletuontia.

 Bad Moon on kokonaisuutena nippanappa keskinkertainen ja jos haluaa nähdä hyvän ihmissusi elokuvan niin huomattavasti parempiakin vaihtoehtoja löytyy.

4/10

IMDb

Bad Moon

DVDCompare

DVD

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti