sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Eight Legged Freaks


 Tynnyrillinen myrkkyjätettä päätyy pieneen lampeen jonka rannoilta hämähäkkejä harrastava paikallinen hakee lemmikeilleen ravinnon. Myrkky tekee tietysti tehtävänsä ja pian pienessä kaivoskaupungissa on pahempiakin ongelmia kuin työttömyys auton kokoisten kahdeksanjalkaisten rynnätessä kaduille.

 Eight Legged Freaks on Roland Emmerichin ja Dean Devlinin kunnianosoitus 1950-luvun jättiläisötökkä elokuville ja osittain tämä siinä onnistuukin vaikka elokuvan komediallisuus onkin tahallista eikä tahatonta kuten monissa leffan esikuvissa. Fysiikan, ja näin ollen todellisuuden lait, on onneksi älytty heittää reilusti ikkunasta ulos eikä realismia ole oikeastaan yritettykään muussa kuin hämähäkkien ulkonäössä sekä käyttäytymisessä ja vaikka elikoiden ääntely varmasti monia ärsyttääkin niin minulle se on vain yksi lisä kokonaisuuden yliampuvuudessa. Elokuvan tehosteet pieksää vieläkin monet nykypäivän vastaavanlaisissa elokuvissa olevat ja vaikka en olekaan CGI: n suuri ystävä niin tässä se ei häiritse, ainakaan liian pahasti, eikä tätä ilman tietokonetta olisikaan voitu järkevästi toteuttaa tässä mittakaavassa muutoin kuin stop motionilla jolloin leffaa tehtäisiin varmaan vieläkin. Näyttelijöistä sen verran ettei edes David Arquette käy niin pahasti päähän kuin normaalisti eikä näyttelijöiden yleisessäkään tasossa ole valittamista kuten ei hahmoissakaan ja olihan tämä Scarlett Johanssonin viimeinen elokuva ennen lopullista läpimurtoa Lost in Translationissa.

 Eight Legged Freaks on hölmö elokuva mutta juurikin siitä syystä viihdyttävä teos eikä se onneksi muuta yritäkään olla. Toisaalta leffan piti olla alun perin nimeltään Arach Attack ja enemmän kauhua enkä olisi hangoitellut sitäkään vaihtoehtoa vastaan mutta nyt saatiin tälläinen versio.

7/10

Imdb

Eight Legged Freaks

DVDCompare

DVD

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti