maanantai 10. helmikuuta 2014

Ghost Ship


 Jack Ferriman tarjoaa meripelastusalus Arctic Warriorin miehistölle mahdollisuuden tienata elämänsä tili sillä hän on paikallistanut suuren ja hylätyltä vaikuttavan aluksen. Päämäärässä paljastuu että kyseessä on valtameriristeilijä Antonia Graza joka katosi 1962 ja merilain mukaan alus on nyt heidän. Rikastuminen siis odottaa mutta aluksen autioitumiseen sekä katoamiseen on syynsä ja se on edelleen laivalla.

 Ghost Ship perustuu löyhästi samannimiseen vuonna 1952 julkaistuun elokuvaan (Ghost Ship) mutta yhtäläisyydet ovat niin vähäiset ettei uusintaversiosta voi puhua eikä tätä virallisesti moisena pidetäkään. Ja löytyyhän merenkäynnin historiasta mm Marie Celeste, brigantiini joka löytyi hylättynä Portugalin rannikolta täysissä purjeissa vuonna 1872, seilailtuaan lokikirjan viimeisen merkinnän mukaan 59 päivää omillaan eikä autioitumisen syytä varmuudella tiedetä vielä tänä päivänäkään. Eli ajatus hylätystä laivasta ei ole mikään mahdottomuus, elokuvan syyt suurelta osin taas ovat. Ghost Shipin ongelmat ei ole näyttelijöissä, hahmoissa tai edes itse tarinassa vaan toteutuksessa jossa ei pääse kehittymään kunnolla tunnelmaa muutamaa kohtausta lukuunottamatta ja tämä tuntuukin suurelta osin vain liudalta kohtauksia ilman kokonaisuutta jossa näin hyvä näyttelijäjoukko tuntuu haaskaukselta, etenkin Gabriel Byrne ja Karl Urban josta on kehittynyt yksi suosikeistani vaikka miehen elokuvat ovatkin useasti keskitasoa mutta kyllä täysosumiakin löytyy.

 Ghost Ship on heikosti ohjattu keskinkertaisuus jota ei pelasta edes keskiverto valtavirtakauhua paremmat tehosteet saatika muutamat yllättävät kuolintavat. Eikä numetal ole koskaan sopinut kauhuelokuviin josta tämä on jälleen hyvä osoitus,

5/10

IMDb

Ghost Ship

DVDCompare

DVD

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti