sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Nightbeast


 Muukalaisen avaruusalus putoaa pienen kaupungin lähimaastoon ja matkalainen aloittaa tappamisen heti kun elämää tulee vastaan.

 Ja siinäpäs se oikeastaan olikin, ei tästä kummoista juonikuvausta voi tehdä mutta kun jakelijana on Troma niin se kertoo jo jotain yleisestä tasosta. Troman omat tuotokset ovat tosin parempia vaikka rahaa ei takuulla ole käytetty sen enempää, ainakaan 1980-luvun alussa. Mutta vahva hengenheimolainen Nightbeast kumminkin on kaikinpuolin tökeröllä toteutuksellaan vaikka samaa tekemisen ilon tuntua tässä ei olekaan kuin Tromalla. Ja juurikin siitä syystä tätä ei ole ilo katsoa kuin paikoitellen eli silloin kun olento aiheuttaa ongelmia mutta onneksi niitä kohtauksia on paljon, kaikki muu draaman kehitys joko syntyy kuolleena tai ontuu todella pahasti mutta tarjoaa kumminkin muutamat naurut.

 Ei ollut Nightbeastistä, joka liikkuu päivälläkin, roskaelokuvien helmeksi vaikka Nurinasta huolimatta yritystä olikin. Mutta sopiva kaveriporukka ja pari viskilekaa niin kyllä tästä riemua varmasti irti saa jos kykenee keskittymään parin promillen jälkeen.

6/10

Imdb

Nightbeast

DVDCompare

DVD

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti