lauantai 18. tammikuuta 2014

Fresh Meat


 Rikollisten pakomatkat ovat useasti vaikeita, varsinkin kun paetessa on tullut tehtyä muutama raato. Lisää mutkia tulee kun auton piru laukeaa kesken matkan mutta onneksi piilopaikka on kätevästi tarjolla TV:stä tutun kokin talossa. Tosin mikä tahansa muu talo olisi todennäköisesti ollut parempi vaihtoehto sillä kokki perheineen on tehnyt elämäntapamuutoksen, varsinkin ravintonsa suhteen.  

 Ohjaaja Danny Mulheron on itselleni tutumpi Heidi the Hippona Peter Jacksonin loistavasta Meet the Feeblesistä, kasvot ei tietenkään sano yhtään mitään mutta hahmo on palanut ikuisesti mieleeni, ja olisi kenties ollut parempikin jos hän olisikin pysynyt kameran edessä sillä ohjaajana hänellä ei ole tarpeeksi persoonaa erottuakseen massasta vaan moni asia on tyylillisesti nähty ennenkin ja hahmoista osa on Tarantinomaisia karikatyyrejä. Potentiaalia olisi (jälleen) ollut parempaankin sillä persoonallisiakin hetkiä on, sekä muista Uusi Seelantilaisista elokuvista tuttua mustaa huumoria, ja varsinkin loppua kohden mentäessä meno on välillä oikeasti hauskaakin. Näyttelijöissä ei ole valittamista ja etenkin Temuera (Once Were Warriors) Morrison on jälleen hyvässä vedossa.

 On sääli ettei Fresh Meatin tekijät ole uskaltaneet, tai osanneet, hyödyntää lupaavaa ja omaperäistä ideaa rohkeammin vaan aivan kuin tapahtumia olisi varottu viemästä jonkin näkymättömän rajan yli. Ja se raja olisi pitänyt rikkoa sillä kunnon revittelyllä olisi tämäkin teos ollut mahdollista pelastaa.

6/10

Imdb

Fresh Meat

DVDCompare

-----

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti