lauantai 31. elokuuta 2013

The Stuff


 Kauppojen hyllyille ilmaantuu vanukkaan kaltainen herkku nimeltä The Stuff ja myynti lähtee kovaan nousuun ihmisten ostaessa mömmöä sen minkä ehtivät. Kilpailevat valmistajat eivät ole saaneet selville Stuffin valmistusaineita tehdäkseen omaa versiota ja he palkkaavat Mo Rutherfordin ottamaan selvää salaisuuksista. Mutta totuus saattaa viedä hengen, kaikilta.

 Larry Cohenin elokuvat ovat järjestäen jonkin asteisia kulttielokuvia, olipa hän niitä ohjaamassa tai vain käsikirjoittanut. Omalaatuinen huumori sotkettuna milloin mihinkin aiheeseen on yllättävän hyvin toimiva konsepti vaikka Cohenin tarinankuljetuksessa on toisinaan toivomisen varaa ja aivan kuin välistä puuttuisi kohtauksia mutta liian sekavaksi ei tämäkään mene missään vaiheessa ja kärryillä kyllä pysyy. Itse olen ollut Cohen fani siitä lähtien kun näin ensimmäisen kerran William Lustigin ohjaaman Maniac Copin ja olenkin sittemmin katsonut liki kaiken missä miekkonen on ollut mukana.

 The Stuff on kumarrus vanhoille scifi-kauhuelokuville kuten The Blob sekä Invasion of the Body Snatchers jossa on Cohenin huumori höysteet sekä omalaatuisuus hyvin mukana ja miehelle tyypilliset kannanototkin. Michael Moriarty pääosassa on juuri niin jäykkä kuin miehen roolit/hahmot ovat aina tupanneet olemaan mutta silti hänen suorituksissaan on jotain uskottavaakin ja loput näyttelijät ovat tässä jotakuinkin samaa tasoa eli kukaan ei erotu edukseen muttei tule myöskään päin näköä huonoudellaan.

 The Stuff on hölmö ja kömpelö, mutta viihdyttävä, B-leffa joka onnistuu kumminkin pysymään selkeästi roskan yläpuolella heikkouksistaan huolimatta..

7,5/10

IMDb

The Stuff

DVDCompare

DVD

BluRay

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti