perjantai 16. elokuuta 2013

The Blob


 Kun pieni meteoriitti putoaa kaupungin laitamille niin vähänpä sen väestö tietää mitä on odotettavissa sillä pienikin voi olla tappavaa. Varsinkin sen sisältö joka tarvitsee ravintoa kasvaakseen. Ja kasvaakseen vähän vielä lisää ja enemmänkin kaupungin väestön sopiessa hyvin seisovaksi pöydäksi.

 1950-luvulla tuli pienen budjetin sci-fi- ja kauhuelokuvia liukuhihnalta sillä kysyntää riitti. Suuri osa oli tasoltaan heikkoa, niinkuin nykyäänkin, mutta ajalta löytyy myös paljon hyviä ja jopa klassikoiksi luokiteltavia teoksia. Pienellä budjetilla ja nykymittapuulla erittäin nopeasti kuvattu The Blob oli julkaisuvuonna menestys suurelta osin ensimmäisen pääosansa tekevän Steve McQueenin asiosta, joka käytti tässä etunimessään n päätettä, ja hänestä tuli yksi aikansa suurista näyttelijöistä joka meni kuolemaan liian varhain vain 50 vuoden ikäisenä. Elokuvassa on muutakin toimivaa ja se nousikin täysin ansaitusti kulttileffaksi sillä vaikka käsikirjoitus eteneekin aikansa tuttuja uria niin se tarjoaa kumminkin jotain omalaatuista avaruudesta tulleen matkalaisen muodossa. Silti on pakko myöntää ettei toteutus kovin uhkaava ole, efektit kun ovat kömpelöt vaikka aikansa pikku budjetin parhaimmistoa edustavatkin.

 Jonkinlaista sietämistä itseni kohdalla on 50-luvun nuorison kuvauksessa sillä se on itselleni täysin vieras kulttuuri jota en ole koskaan ymmärtänyt ja pidän sitä vain rasittavana pullisteluna mutta minkä aikakauden nuoriso olisi jälkikäteen katsottuna ollutkaan muuta kuin käsittämätöntä ellei omaa nuoruutta oteta huomioon? Joka vuosikymmen on omanlaisensa, toivottavasti tulee olemaankin, ja valtavirtaa vastustavia tarvitaan aina kyseenalaistamaan normeja, piti siitä tai ei.

(Alkutunnari ansaitsee oman mainintansa ja laitanpa linkinkin mukaan sillä se ei sovi leffaan lainkaan ja antaa kokonaisuudesta täysin väärän kuvan koska kyseessä ei ole komedia ellei tahatonta koomisuutta oteta huomioon.)

 The Blob on oman aikansa näköinen ja kuuloinen elokuva jonka näkeminen on liki pakollista kaikille elokuvia enemmän harrastaville, ja kauhuelokuvia kuluttaville nyt ainakin, sillä genrensä parhaita aikalaisia tämä ehdottomasti on.

7/10

IMDb

The Blob

DVDCompare

DVD

BluRay

Theme Song


Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti