torstai 15. elokuuta 2013

Escape From Planet Earth


 Scorch Supernova on planeetta Baabin suurin sankari jolla on sponsorisopimuksia kun taas hänen veljensä Gary on teknikko, järki lihasten takana. Kun Pimeältä Planeetalta, jossa elämä alkoi viisaasti ja kauniisti ennen aggressiivisen nisäkkään valtaannousua, tulee hätäkutsu niin lihaksia tarvitaan jälleen. Mutta kun järki on poissa riidan seurauksena niin homma menee pahasti pieleen Scorchin jäädessä vangiksi eikä hänen pelastaminen olekaan aivan yksinkertainen tehtävä.

 Elokuvan alku ei ole kovinkaan lupaava sillä se on lähinnä rasittavaa kohellusta mutta tarinan kunnolla käynnistyessä homma saadaan yllättävän hyvin kasaan ja paketti pysyykin tasaisena liki loppuun saakka vaikkei kokonaisuus loistava olekaan. Mutta animaatioiden tärkeimmät puolet on saatu toimimaan eli ulkoinen komeus, hyvät sivuhahmot ja olennot sekä hauskat päähahmot joita kaikkia tukee hyvät ääninäyttelijät, etunenässä Ricky Gervais tekoälynä ja tietty William Shatner kenraali Shankerina, mutta kaikki hoitaa tehtävänsä erinomaisesti, jopa Brendan Fraser mikä ei ole aivan itsestäänselvyys.

  Vaikka käsikirjoitus ei ole sieltä persoonallisemmasta päästä niin silti se toimii ja joukossa on yllättävän äkkiväärää huumoria, jopa slapstickiä, ja  se on kumminkin tarpeeksi erilainen erottuakseen massasta. Kokonaisuus on viihdyttävä eikä kelloa tarvitse tuijotella ollenkaan vaikka kohdeyleisö onkin selkeästi hiukan nuorempi kuin neljääkymmentä lähentelevä Nurisija, mutta korvien väli on sen verran nuorekas, tai pehmeä, ettei se minua häirinnyt.

7/10

IMDb

Escape From Planet Earth

DVDCompare

DVD

BluRay

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti