sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Chinese Zodiac


 Asian Hawkille, kavereiden kesken JC, on jälleen tarvetta kun hänet palkataan varastamaan 12 pronssista päätä jotka on aikoinaan viety Kiinalta. Saadakseen kaikki kasaan on  matkailtava ympäri maailmaa ja käytettävä kaikki kekseliäisyys joka häneltä ja avustajilta vain löytyy. Mutta helppoa se ei ole ja naisetkin tuppaa jälleen hankaloittamaan elämää omantunnon tuodessa riesansa.

 Chinese Zodiac on kolmas osa Armour of God-sarjassa jossa Jackie Chanilla on ollut liki kaikki langat käsissä sillä hänellä on ollut 15 keskeistä tehtävää elokuvassa mm ohjaaja, tuottaja, pääosa, koreografi sekä säveltäjä ja tällä hän rikkoikin Robert Rodriquezin hallussaan pitämän Guinnesin ennätyksen joka oli 11 eri tehtävää samassa tuotannossa. Rahaa on käytetty reippaasti ja pelkästään yksi suuri taistelukohtaus maksoi kymmenen miljoonaa taalaa. Kuvaukset ovat vieneet porukan jälleen maailmalle, Suomea lähimpänä oli Latvia, ja suureellisuutta sekä mahtipontisuutta riittää useammankin elokuvan tarpeisiin. Mutta saako sillä aikaan hyvän elokuvan?

 CGI on ajautunut jo aasialaisiinkin elokuviin aikoja sitten ja tässäkin sitä on, ei kumminkaan häiritsevästi. Chan tekee edelleen omat stunttinsa ja kun miehellä on ikää jo liki 60 niin aivan mitä tahansa ei voi enää tehdä ilman vaijereita vaikka huikeita suorituksia vielä tuleekin. Huumori on edelleen tyypillisen lapsenomaista sekä viatonta eikä väkivallasta voi juurikaan puhua. Jackie Chanin tyyli on hyvin 1980-lukulaista ja edelleen toimivaa jos vanhahtavuus tekniikan keskellä ei haittaa mutta jos et ole ennenkään miehen tuotoksista pitänyt niin ei tämäkään tule sinusta fania tekemään.

  Eli Chinese Zodiac on kohtalaisen hyvä viihde-elokuva jolla on liikaa kestoa syystä että siihen on tungettu liikaa hahmoja joilla ei juonen kannalta ole mitään tekemistä vaikka näyttävyyttä tuovatkin lisää, pahisten ollessa entistä ahneempia ja tyhmempiä.. Ja koska oikeat stuntit ilman greenscreenejä ovat olleet yksi suurimmista tehoista Chanin leffoissa niin ei tökeröt trikit paranna kokonaisuutta. Myös suoria kopioita edellisen kohtauksista ei olisi tarvinnut mutta tuttujen näyttelijöiden cameot edeltäjistä oli taas hyvä yksityiskohta ja tuttuun tapaan lopputekstien aikana nähtävät kolhut kuuluu asiaan.

  Elokuvassa oleva sanoma kansallisaarteiden oikeasta omistajuudesta on tärkeä ja kyllä sen maan josta länsi aikoinaan kaiken vei pitäisi saada kadotettu omaisuus myös takaisin. Olettaen ettei kyseessä ole sotatilassa oleva valtio tai jossa joku saattaa räjäyttää koko teoksen vain siksi että kokee sen loukkaavana satukirjansa vuoksi.

7/10

IMDb

Chinese Zodiac

DVDCompare

BluRay

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti