torstai 11. joulukuuta 2014

Primal


 Joukko opiskelija kaveruksia on matkalla tutkimaan tuhansia vuosia vanhoja luolamaalauksia joita kukaan ei ole ainakaan tietojen mukaan edes nähnyt 120 vuoteen. Australian syrjäiset seudut ovat alkukantaisia ja kauniita mutta niistä löytyy myös vaaransa, jopa mikroskooppisessa koossa.

 Viruksien käyttö kauhuelokuvissa on helppo ratkaisu, niillä kun voi olla millaiset seuraukset tahansa joten niistä on mahdollista saada enemmän persoonaa irti kuin puukkoa heiluttavasta hullusta ja vieläpä yhtä halvalla. Primalissa on potentiaalia ja jopa persoonaakin mutta ne hukkuvat heti alku tekijöissä kaavamaisten tapahtumien alle joten siinä vaiheessa kun tarinan omalaatuisuus nostaa päätään, eli noin puolessa välissä, ei enää jaksa innostua. Elokuvan tehosteet on hyvin tehtyjä ja vertakin on kiitettävästi eikä näyttelijätkään huonoja ole, hahmot ovat kylläkin tuttuja monista muista.

 Primal on käsikirjoittaja/ohjaaja Josh Reedin ainoa elokuva ja sellaiseksi saa minun puolesta jäädäkin, kyllä näitä tusina tuotoksia on jo tarpeeksi ja kumminkin joku muu tulee vielä tekemään sen kolmannentoista tusinaan.

Ensimmäiset 40 minuuttia 3/10
Loput 40 minuuttia            6,5/10

IMDb

Primal

DVDCompare

DVD

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti