lauantai 6. joulukuuta 2014

House on Haunted Hill


 Evelyn on halunnut syntymäpäivänsä juhlapaikaksi vanhan palaneen ja sittemmin kunnostetun mielisairaalan jonne olisi pitänyt tulla juhlimaan hänen ystäviäänkin. Mutta koska välit viulut maksavaan aviomieheen ovat kylmät niin narttumainen Evelyn ei saakaan haluamiaan juhlia. Eikä saa Stephenkään sillä joku on muuttanut hänen kutsuvieraslistaansa mutta koska vieraat ovat jo paikalla niin olkoon säännöt heille samat kuin alkuperäisillekin kutsutuille: Selviä yöstä elossa niin voitat miljoona dollaria ja jos joku kuolee niin hänen miljoona jaetaan eloonjääneiden kesken. Mutta kaikkia ei raha kiinnosta, ei ainakaan kuolleita.

 House on Haunted Hill on jälleen yksi Dark Castlen uusintaversioista, tällä kertaa samannimisestä (IMDb) Vincent Pricen tähdittämästä elokuvasta jota en ole nähnyt 25 vuoteen mutta kiitos viime aikaisten Huuto.net vierailujen se(kin) odottaa katsomisvuoroaan hyllyssä. Ja koska tässä on kyse elokuvasta jonka taustalla olevan yhtiön tuotokset ovat parhaimmillaan viihdyttäviä (NurinaNurkka), useasti vain siedettäviä (NurinaNurkka)  tai pahimmillaan rikoksia elokuvan jumalia kohtaan (NurinaNurkka) niin positiivisista mielikuvista huolimatta epäröin katsomisen aloittamista 15 vuoden jälkeen sillä muistikuvat ovat olleet useasti väärässä.

 Tällä kertaa Dark Castle on onnistunut ja House on Haunted Hill on paras näkemistäni yhtiön tuotoksista. Tasosta pitää huolen hyvät näyttelijät, yksinkertainen sekä toimiva tarina ja kokenut ohjaaja William Malone jonka kaksi ensimmäistä, Scared to Death (NurinaNurkka) ja Creature (NurinaNurkka), ovat minusta hyviä eikä miehen viimeisin, Parasomnia (IMDb), huono ollut vaikken monelle asialle siinä lämmennytkään. (Sivumainintana: Tätä ja Parasomniaa yhdistää näyttelijä Jeffrey Combsin mukana olo.) Myös efektit toimivat mainiosti mutta se nyt ei yllätyksenä tullut sillä niiden taustalla on legendaarinen KNB. Ainoat heikkoudet efektien saralta löytyy loppupuolelta ja siitäkin saadaan kiittää jälleen kerran CGI:tä jota tässä on onneksi hyvin vähän.

 Syy miksi katsoin tämän uudestaan ennen alkuperäistä oli se että tarvitsen hyllyyni lisätilaa ja ajattelin että tämä poistuisi jonkun paremman tieltä. Nyt niin ei tainnut käydä sillä House on Haunted Hill saattaa pitää paikkansa vaikka elokuva menettääkin otettaan lopussa ja kuka tietää, kenties joskus katson tähän suoraan kotiteattereihin tehdyn "jatko-osankin" (IMDb) joka vaikuttaa saman toistolta eri näyttelijöillä.

7/10

IMDb

House on Haunted Hill

DVDCompare

DVD

Trailer



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti