sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Unearthed


 Uuden Meksikon syrjäkylillä olevalta kaivaukselta löytyy jotain eloperäistä eikä elikko tietenkään montussaan pysy ja kuin suunniteltuna se onnistuu pysäyttämään säiliörekan jossa on koko seudun ainoat bensat ja katkaisemaan siinä sivussa sähköt. Eikä hirviö ole ainoa hengenvaarallinen tekijä aavikolla.

 Unearthed, joka on "käännetty" DVD: n Suomi-version kanteen Deep Feariksi, on jälleen yksi näkemys syistä jotka johti Anazazi intiaanien katoamisesta, kuuluisin niistä varmaan myös The X-Filesissa nähty, vaikka totuus on tämän hetkisten todisteiden valossa äkillinen kuivuus joka koetteli aluetta ja porukan oli lähdettävä eikä kaikki tietenkään selvinnyt, aavikko on kumminkin laaja alue minne hävitä. Mutta koska totuus on yleensä tylsää niin sitten keksitään kaikenmaailman teorioita vanhojen nuotiotarinoiden ympäriltä joista tämä on yksi esimerkki. Se mikä on hirviö elokuvissa tärkeää on tietysti hirviö ja sillä saralla tässä ei olekaan valittamista vaikka pieni budjetti hiukan näkyykin mutta jos elokuvasta on aikomus saada hyvä niin pitäisi hirviötä ympäröiviinkin asioihin jotain kunnollista edes yrittää. Tässä menee ensimmäinen kolme varttia monessa mielessä hukkaan tylsän pohjustuksen vuoksi, vaikka näyttelijät tekevätkin parhaansa ja vieläpä suht hyvin (Kyllä, jopa Eddie Murphyn isoveli Charles), mutta loppupuoli on paikoitellen yllättävän hyvä vaikka editointi tyyli ottaakin välillä päähän.

 Elokuvassa on vähän kaikki, hirviötä ja tehosteita lukuunottamatta, jätetty puoli tiehen ja menty siitä mistä on ollut helpointa mutta hyvä että edes jokin toimi. Joka tapauksessa keskinkertainen kokonaisuus.

5/10

IMDb

Unearthed

DVDCompare

DVD

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti