perjantai 21. maaliskuuta 2014

Tentacles




 Pieni vauva katoaa rannalta ja pian häviää muitakin ihmisiä. Kun ruumiit löytyvät niin käy selväksi että jokin on imenyt kalmot luuydintä myöten kuiviin sekä syönyt niitä mutta mikä voisi saada moista jälkeä aikaan? Ja ruumiita tulee lisää.

 No mikäpä lie voisi saada moista jälkeä aikaan? Nimi ja julisteet pitävät huolen siitä ettei mitään mysteeriä sillä saralla juurikaan ole. Eikä oikeastaan millään saralla sillä kun mukana on suuryritys, journalisti, meribiologi ja jättiläismäinen mustekala niin käsissä on vain kasa ennalta arvattavaa italialaista eksploitaatiota jolla yritettiin rahastaa Jawsin suosiolla, elikko vain vaihdettiin ja yritettiin tehdä hiukan monimutkaisempi juoni. Yleisön saamista varmisteltiin vielä palkkaamalla useita Oscar-voittajia kameran eteen mutta jos ei ole kunnollista roolia tarjota niin ne kyvyt menee täysin hukkaan, valtaosalla näyttelijöistä ei tosin ole edes niitä kykyjä. Leffan vähäiset efektit ovat siedettäviä vaikka suuri osa mustekala kohtauksista onkin suurella todennäköisyydellä tongittu jonkun dokumentintekijän ylijäämistä ohjaaja Edward D. Wood Jr: n tyyliin. Elokuvassa on joitakin yllättävän synkkiä kohtauksia jollaisia ei mainstreamin puolella nähdä mutta kokonaisuutta ne ei kumminkaan paranna.

 Kun melkein kaikessa on menty sieltä missä aita on matalin ja kestoakin on reilut sata minuuttia niin Tentacles on tuskallinen katsomiskokemus jopa sellaiselle joka pitää B- ja hirviö/jättiläismikätahansa elokuvista hyvin paljon. Mutta kun hyvyyttä ei löydy edes elokuvan huonoudesta niin tekeleen katsomisen välttäminen on se ainoa järkevä vaihtoehto.

1/10

IMDb

Tentacles

DVDCompare

DVD

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti