sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Grave Encounters 2


 Grave Encounters-elokuvasta on tullut rakastettu sekä vihattu ilmiö mutta kun yksi elokuvaa arvostelussaan haukkunut aloitteleva elokuvantekijä saa uutta kuvamateriaalia tapahtumasta niin hän kiinnostuu asiasta enemmänkin ja alkaa ottamaan selvää leffan tekijöistä sekä kuvauspaikasta. Hän vakuuttuu siitä että kyseessä ei olekaan elokuva vaan tositapahtuma ja niin matka vie kohti kaksikymmentä vuotta sitten suljettua Collingwoodin mielisairaalaa.

 The Vicious Brothers jäi jatko-osassa käsikirjoitus sekä tuotanto puolelle ja ohjaajan pallin otti haltuunsa (jälleen) kanadalainen John Poliquin. Kuvauspaikkana toimi edelleen yksi suljettu osa Riverview Hospitalista (Wikipedia) ja paikkahan on aika täydellinen ympäristö tämän kaltaiselle kauhuelokuvalle. Siinä missä ensimmäinen (NurinaNurkka) osa oli yllättävän tunnelmallinen ja hyvin näytelty mockumentary niin tässä tunnelma ei onnistu niin hyvin ja osasyynä siihen on heikommat näyttelijät sekä heidän mitättömämmät hahmot mutta se mikä onnistuu paremmin on kuvaus sillä tässä kameran käyttö on hiukan uskottavampaa ja jopa yllättävää. Koska kyseessä on jatko-osa niin niiden kirjoittamattomissa säännöissähän lukee että kaikkea pitää olla enemmän ja tässä se pitää hyvin paikkansa sillä alun tutkimisen jälkeen rymistelläänkin ensimmäistä osaa näyttävämmin vauhdilla eteenpäin vaikka hengähdystaukojakin on. Efektejä on tällä kertaa enemmän ja ne ovatkin varsin hyvin onnistuneita pienen budjetin elokuvaksi.

 Grave Encounters epäonnistuu joillain osa-alueilla mutta petraa sitten tilannetta toisilla ja onkin loppujen lopuksi ensimmäisen tasoinen eikä kolmatta ole tällä hetkellä edes suunnitteilla mikä on ehdottomasti positiivinen asia sillä harvat sarjat pitää tasonsa pidemmälle mennessä ja tähän olisi hyvä lopettaa. Tulevaisuus näyttää  osaako tekijät tehdä oikean ratkaisun.

7/10

IMDb

Grave Encounters 2

DVDCompare

BluRay

Trailer


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti