keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Scouts Guide to the Zombie Apocalypse


 Partiolaiset ei kuulu maailman haluttavimpiin miehiin ja ei siinä mitään, hekin tietävät asian. Mutta joskus partiolainen haluaa olla osa joukkoa ja saada jotain muutakin kuin v*ttuilua sekä halveksuntaa. Kun "Se Ilta" vaikuttaisi viimein koittaneen niin juuri silloin ei mene mikään putkeen zombilaumojen vaellellessa kaduilla. Mikäs siinä, partiolainen on aina valmiina, varsinkin kun strippari näyttää miten homma toimii.

 Omituista, jo toinen kohtalaisen hyvä kauhukomedia vähän ajan sisään (Edellinen oli Cooties) mutta en valita sillä p*skaa on tullut nähtyä paljon viime vuosina. Oikeastaan läpi elämän.

 SGttZA ei ala erityisen vakuuttavasti mutta muotoutuu kumminkin suhteellisen omalaatuiseksi kauhukomediaksi jossa on jopa yllätyksiäkin ja ennalta arvattavuus on suhteellisen minimissä vaikka ei siltä tietenkään täysin vältytä. Suurelta osin nuoret sekä aloittelevat näyttelijät ovat hyviä ja suurta kiitosta saa myös hyvä ohjaus, hyvää käsikirjoitusta unohtamatta.

 Mutta se paras puoli on tietenkin tehosteet sekä hyvä veren määrä sillä joissain kohtauksissa oli jopa noin 60% siitä läträyksestä mitä Peter Jacksonin hienossa Braindeadissä aikoinaan nähtiin. Tiedoksi teille jotka ei ole Jacksonin leffaa nähneet niin se on aika paljon.

 Pistäkää aivot narikkaan, ottakaa sipsipussi ja pari, kolme kaljaa ja pistäkää SGttZA pyörimään sillä huonomminkin voitte aikanne kuluttaa. Kavereita ette tarvitse sillä harvat niistä osaa olla hiljaa leffojen katseluiden aikana.

7,5/10

IMDb

Scouts Guide to the Zombie Apocalypse

DVDCompare

Blu-Ray

Trailer (Teaser)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti