lauantai 11. maaliskuuta 2017

Train to Busan


 Soo-an täyttää vuosia ja hänen syntymäpäivätoiveensa olisi päästä käymään äitinsä luona työhön itsensä upottaneen isänsä vastaan hangoittelusta huolimatta. Isä kumminkin avaa hetkeksi silmiään ja toteuttaa tytön toiveen sekä lähtee mukaan junamatkalle tarkoituksena palata töihin vielä lounaan korvilla mutta junan päästyä liikenteeseen virustartunnan saanut nainen käy henkilökunnan kimppuun ja eipä aikaakaan kun huonolla tavalla lihaa himoavia tartunnan saaneita on enemmän kuin terveitä. Juna ei saa pysähtymislupaa välipysäkeille sillä kaaos on maanlaajuinen joten heillä on vain yksi pysäkki: Busan.

 Ahdas tila, nopeasti leviävä virus sekä nopeat tartunnan levittäjät. Väkisin kävi hetken aikaa mielessä Flight of the Living Dead mutta se hetki meni nopeasti ohi sillä vaikka ei Flight huono ollutkaan niin ei sen kohdalla mitenkään muistettavasta leffasta kyse kumminkaan ollut.

 Mutta tämän tapauksessa saattaa olla sillä Train to Busan on syystäkin saanut maailmalla huomiota. Ok, ei leffa ihan The Wailingin tasoa ole mutta on tämäkin osoitus Etelä-Korean tarjoamien elokuvien nykytasosta ja varsinkin kauhugenren elinvoimasta tuossa valtiosta joka toivottavasti tunnetaan joku päivä Korean saarena.

 Train to Busan on nopeatempoinen, tapahtumarikas leffa jossa ei turhia selitellä eikä pysähdellä mutta silti hahmoja kohtaan herää koko tunne-elämän kirjo. Efektit toimii ja CGI: n käytön ymmärtää sillä leffassa on fyysisesti mahdottomia kohtauksia sekä mittakaavaltaan sitä luokkaa olevia asioita ettei niitä olisi ollut järkevä muutoin toteuttaa. Siis pakon edessä käytettyä CGI: tä, ei sitä mitä suurelta osin normaalisti nähdään eli "Tehdään koneella kun voidaan"-p*skaa.

 Train to Busania mainostetaan zombieleffana mutta sitähän tämä ei ole sillä ei tässä jyllää elävät kuolleet vaan elokuva menee samoilla linjoilla Danny Boylen hyvän 28 Days Later...in linjoilla eli laboratorioiden ovet fuskaavat mutta minkäs tekee, pulsilla varustetuista virusversioista on tullut tämän päivän zombeja ja kyllähän näitäkin katsoo vaikka termeistä en samaa mieltä olekaan.

7,5/10

IMDb

Train to Busan

DVDCompare

BluRay

Trailer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti