sunnuntai 8. marraskuuta 2015

The Voices


 Jerry tekee työnsä hyvin, käyttäytyy mallikelpoisesti eikä hän aiheuta ongelmia. Myös istunnot oikeuden määräämän psykiatrin kanssa sujuu ongelmitta, lääkkeetkin tulee otettua (kai), lemmikkien antamat neuvot tuntuvat järkeviltä ja rakkauttakin on ilmassa. Tosin miehen ihastuksen kohde ei ole aivan yhtä innokas ja kun nainen jättääkin tulematta treffeille niin sitä seuraavan muutaman mokan kautta Jerryn elämä ottaa synkemmän suunnan.

 Ryan Reynolds on niitä näyttelijöitä joilla meni oma aikansa näyttää se mihin hänestä oikeasti on, miestä kun palkattiin pitkään vain söpöihin romanttisiin komedioihin tai sitten koomiseksi apuriksi joka pälättää tauotta. Ensimmäinen nykäisy eroon söpön, kiltin pojan roolista oli vuoden 2005 remake The Amityville Horrorista ja miehestä onkin kehittynyt varteen otettava näyttelijä vaikka söpö hän kai vieläkin on. En tiedä, olen todella surkea arvioimaan miehiä.

 Mutta vaikka Reynolds tekee vieläkin romanttisia lässyleffoja (joita en katso joten en voi arvioida hänen kykyjään niissä) niin ainakin tällaisissa synkemmissä elokuvissa hän on hyvä ja yllättävän monipuolinen. Jerrystä, sekä äänistä jotka käskevät häntä erinäisiin tekoihin, hän on onnistunut luomaan monitahoisen ja traagisen hahmon jonka kokemat surut, ilot ja kauhut saa katsojan elämään hahmon mukana ja Jerryn oma todellisuus on oikeasti kaunis toisin kuin oikea maailma. Pahasti harhainen mutta kaunis.

 Iranilaisen naisohjaaja Marjane Satrapin visuaalinen ote on hieno, värikäs mutta samalla myös hillitty ja leffan pahin ongelma on sen kesto josta olisi voinut karsia 5-10 minuuttia. Mutta se on loppujen lopuksi yllättävän vähän nyky elokuvassa, joistain kun olisi voinut karsia 30-45 minuuttia eikä leffasta olisi saatu vieläkään toimivaa, siedettävämmän kylläkin.

 The Voices on mustan komedian pieni, yllättävä helmi jollaisia ei ole viime vuosina tullut juurikaan vastaan ja jos Reynoldsin työt ei ole aikaisemmin vakuuttaneet niin tämä voi olla juuri se elokuva joka saa seuraamaan miehen uraa tarkemmin. The Voices on hyvä elokuva näin Deadpoolia odotellessa, helmikuuhun on pitkä aika.

8/10

IMDb

The Voices

DVDCompare

DVD

BluRay


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti