maanantai 2. marraskuuta 2015

The Town That Dreaded Sundown (1976)


 Toinen Maailmansota on loppunut vasta kahdeksan kuukautta sitten ja Texarkanan kaupunki on palautumassa sotaa edeltäneisiin aikoihin, tosin pelko Veli Neuvostoliittolaisen mahdollisista teoista on nostamassa päätään. Mutta tuleva kylmä sota on pienelle kaupungille vielä tulevaisuutta, kaupunkia kauhun vallassa pitävä sarjamurhaaja on tämän päivän todellisuutta.  

 Olipas tämänkin näkemisestä vierähtänyt jo tovi jos toinenkin. No, 22 vuotta taitaa olla lähempänä totuutta mutta kun remake (jota tosin jatko-osanakin mainostetaan mutta aivan sama vaikka niinkin hieno termi kuin "Meta Sequel" on olemassa niin remake se silti on) tuli viime vuonna niin siitä lähtien tämä on ollut tarkoitus uudestaan katsoa, uudestaan lämmittelyn katson sitten ehkä joskus.

 The Town That Dreaded Sundownia väitettiin aikoinaan tositarinaksi jossa vain henkilöiden nimet on muutettu. Tositarinahan tämä osittain onkin sillä Texarkanan kaupungissa oikeasti riehui sarjamurhaaja kolmen kuukauden ajan vuonna 1946 eli murhien sekä tapahtuma vuoden osalta ollaan jotakuinkin totuudessa mutta loppua elokuvaa värjääkin sitten taiteellinen vapaus.

 Leffa itsessään on hyvä ja paikoitellen tunnelma on todella ahdistava, Ilmeisesti käsikirjoittaja Earl E. Smith tiedosti tarinansa synkkyyden ja lisäsi siihen ohjaaja Charles B. (R.I.P.) Piercen näyttelemän Sparkplug nimisen poliisin joka on klassinen tunaroiva maalaispoliisi. Tai sitten päätös oli tuottajalegenda Samuel Z. Arkoffin, miehellä kun oli aikoinaan paljon päätösvaltaa ja ei tämä olisi ollut ensimmäinen kerta jolloin hän olisi sitä käyttänyt. Joka tapauksessa hahmo poikkeaa täysin muusta elokuvasta enkä ole täysin varma onko se hyvä asia.

 Elokuva jäi kultti elokuvaksi mutta suhteelllisen tunnetuksi sellaiseksi ja otettiinpa Friday the 13th Part 2: een mallia murhaajaan naamioitumisesta, maskistahan ei oikein voi puhua kun on vain säkki päässä. Ja miksipäs ei, murhaajan ulkomuoto toimii ja teoissaan hän on tyly vaikkakaan mistään mielikuvituksesta ei voi puhua yhtä tappoa lukuunottamatta. Leffa ei ole aivan slasher mutta vaikutteena tämä on takuulla genrelle ollut, muutoinkin kuin Friday the 13th 2: lle, aivan kuten The Redeemer: Son of Satan!: kin.

 The Town That Dreaded Sundown on ristiriitainen elokuva joka liikkuu synkistä murhista slapstickiin mutta minulle kokonaisuus toimii vaikka ilman Sparkplug kohtauksia (joita on kumminkin jokunen) leffa olisi ollut parempi. Eikä muutaman muunkaan kohtauksen tarkemmin miettiminen olisi pahasta ollut mutta silti minä pidin tästä edelleen.

PS: Nurinan lopusta löytyy hyvää musiikkia.

7,5/10

IMDb

The Town That Dreaded Sundown

DVDCompare

DVD

BluRay

Trailer

F.K.Ü.: Phantom Killer Attack

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti